ɫɫÀ²

Uutiset

Tuemme Ukrainaa ja sen yliopistoyhteisöä

Tarjoamme tukea opiskelijoille ja henkilöstölle

Aalto-yliopisto ilmaisee tukensa Ukrainalle ja sen yliopistoyhteisölle. Yhdymme Suomen valtion ja EU:n kantaan ja tuomitsemme Venäjän sotatoimet.

Ajatuksemme ja myötätuntomme on ukrainalaisten työntekijöidemme ja opiskelijoidemme ja heidän läheistensä tukena. Oppimispalvelut ottavat yhteyttä kaikkiin Aalto-yliopiston ukrainalaisiin opiskelijoihin ja esihenkilöt (tai henkilöstöpalvelut) ovat yhteydessä ukrainalaisiin työntekijöihin tuen tarjoamiseksi.

Seuraamme tilanteen kehittymistä Ukrainassa. Olemme tarkistaneet, ettei sotatoimialueella ole aaltolaisia työkomennuksella tai opiskelijavaihdossa. Aallon työntekijät tai opiskelijat eivät siis ole välittömän uhan alla tai riskissä joutua uhan alle.

Emme suosittele työmatkoja, vierailuja, opiskelijavaihtoja tai –harjoitteluja Ukrainaan, Venäjälle tai Valko-Venäjälle. Näihin maihin opiskelijavaihtoja suunnitelleille pyritään aktiivisesti hakemaan vaihtoehtoisia kohteita. Oman korkeakoulun vaihtokoordinaattorit ohjaavat tässä asiassa.

Seuraamme Suomen valtion ohjeistusta Venäjän kanssa tehtävästä tutkimus- koulutus- ja opiskelijavaihtoyhteistyöstä. Seuraamme myös kansainvälisiä linjauksia, kuten mahdollisia EU-ohjelmiin liittyviä muutoksia. Emme toistaiseksi tee uusia sitoumuksia tai aloita uusia yhteistyöhankkeita Venäjän kanssa.  

Olemme kriittisestä tilanteesta ja kansallisuudesta riippumatta kaikki jäseniä Aalto-yhteisössä, jossa jokainen on yhtä tärkeä ja arvokas. Odotamme jokaisen aaltolaisen toimivan arvojemme mukaisesti toisiamme arvostaen ja kunnioittaen, yhteistyöhaluisesti ja vastuullisesti. Emme suvaitse minkäänlaista vihapuhetta tai häirintää.

Mikäli kohtaat työssäsi tai opinnoissasi tilanteeseen liittyviä ongelmia tai kysymyksiä, voit lähettää viestin sähköpostitse osoitteeseen support@aalto.fi. Moniammatillinen tiimi käsittelee opiskelijoiden ja henkilökunnan jäsenten lähettämiä viestejä luottamuksellisesti.

Henkilökunnan jäsenet voivat tarvittaessa olla yhteydessä myös tai oman korkeakoulun tai yksikön henkilöstöpalveluihin, ja opiskelijat , oman korkeakoulunsa oppimispalveluihin tai .

Lue lisää:
(unifi.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.

Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Mikä tiimi ansaitsisi Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon? Tee ehdotus 16.10. mennessä

Palkinnon voi saada tiimi, joka tekee uraauurtavaa työtä opetuksen, tutkimuksen tai taiteellisen toiminnan kehittämiseksi tai Aalto-yliopistoyhteisön kansainvälisen menestyksen mahdollistamiseksi.