ɫɫ

Uutiset

Tommi Himberg vasta perustetun Nuorten Tiedeakatemian keulahahmoksi

Nuorten tieteentekijöiden akatemia haluaa edistää tieteen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Suomalainen Tiedeakatemia perustaa Nuorten Tiedeakatemian Emil Aaltosen Säätiön miljoonan euron lahjoituksen turvin. Uuden tiedeakatemian puheenjohtajaksi on valittu neurotieteen tutkija Tommi Himberg Aalto-yliopistolta.

Nuorten Tiedeakatemian tarkoituksena on edistää tiedettä erityisesti nuorten, tieteellisen uransa alkuvaiheessa olevien tutkijoiden näkökulmasta. Vastaavanlaista toimijaa ei Suomessa aiemmin ole ollut, mutta esimerkiksi muissa pohjoismaissa nuorten akatemioilla on jo vakiintunut asema. Suomalainen Tiedeakatemia on aiemmin pyörittänyt Nuorten akatemiaklubia, mutta sen toiminta on ollut paljon suppeampaa. Nuorten Tiedeakatemia on akatemiaklubia isompi, aktiivinen instituutio, ja kannanotoissaan itsenäinen toimija.

”Nuorten Tiedeakatemian tavoitteena on edistää tieteen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa tuomalla esiin nuorten tutkijoiden näkökulmia tiedepoliittisessa keskustelussa. Kansainvälisyys ja monitieteisyys ovat nuorelle tutkijasukupolvelle jo arkipäivää, mutta rakenteet ja rahoitus ovat vielä aika jäykkiä niiden suhteen”, kuvailee Tommi Himberg.

Nuorten Tiedeakatemia pyrkii verkostoitumaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti, ja vaikuttamaan tiedepolitiikan suuntaan.  Tutkitun tiedon käyttöä poliittisessa päätöksenteossa se aikoo edistää esimerkiksi rakentamalla yhteistyökuvioita kansanedustajien ja puolueiden suuntaan.

”Parivaljakkomallissa poliittinen päätöksentekijä ja nuori tutkija voisivat vierailla vuorotellen toistensa työpaikoilla”, ehdottaa Himberg.

Nuorten Tiedeakatemialle on myös tärkeää turvata tieteen tulevaisuus innostamalla nuoria tieteen pariin. Tämä voi toteutua vaikka auttamalla lukioita ja tutkijoita yhteen niin, että lukiolaisilla olisi nykyistä laajemmin mahdollisuuksia nähdä miten tiedettä eri tieteenaloilla tehdään. Nuorten Tiedeakatemia edustaakin kaikkia eri tieteenaloja.

”Nuorten Tiedeakatemian toiminnan käynnistämisessä innostavaa on, että kukaan ei vielä tiedä, millaiseksi se lopulta tulee muotoutumaan”, päättää Himberg.

äپٴDz:

Tommi Himberg
Tutkijatohtori
Aalto-yliopisto
tommi.himberg@aalto.fi
050 313 9439

Twitter: @yaf_fi

Kuva: Ilkka Nissilä

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.