ɫɫÀ²

Uutiset

Tomi Laurila pyrkii varmistamaan tasa-arvoisen lähtötilanteen kaikille

100 sanaa -sarjassa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtaja kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Tomi Laurila
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Mitä teet työssäsi? 

Työskentelen mikrosysteemitekniikan professorina sekä vuoden 2026 alusta sähkötekniikan ja automaation laitoksen laitosjohtajana. Tutkimukseni keskittyy hiilipohjaisten nanomateriaalien kehittämiseen sekä niiden rakenteen ja ominaisuuksien tutkimiseen. Tässä työssä hyödynnän sekä kokeellisia että laskennallisia menetelmiä. Lisäksi tutkin, miten näitä materiaaleja voidaan soveltaa käytännössä esimerkiksi diagnostiikan ja ympäristön seurannan tarpeisiin. 

Millaisia tekoja teet yhteisöllisyyden edistämiseksi? 

Tasa-arvon näen ennen kaikkea mahdollisuutena edetä yhtäläisistä lähtötilanteista – vaikka eteneminen tapahtuisi eri tahtiin. Yksi tehtävistäni on rakentaa kaikille tämä mahdollisimman tasapuolinen alku. Näistä lähtökohdista kannustan kaikkia löytämään oman polkunsa (toki termodynamiikan pääsääntöjä kunnioittaen). 

Lisäksi kohtelen ihmisiä tasapuolisesti ja kunnioittavasti, huomioiden samalla yksilölliset erot, kuten persoonallisuuden ja elämäntilanteen. Kanssakäymisessä pidän tärkeänä erottaa asiat ja ihmiset toisistaan; en lähtökohtaisesti tyrmää muiden mietteitä tai pyri sanelemaan totuuksia, vaan yritän ymmärtää, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee. Rohkaisen ihmisiä ilmaisemaan ideoitaan luomalla turvallisen ja myönteisen ilmapiirin, jossa joskus huonokin huumori keventää sopivasti tunnelmaa. 

Kannustan myös tekemään virheitä, sillä niistä oppii – ja tämän jälkeen maailma on täynnä mahdollisuuksia tehdä uusia virheitä ja oppia taas lisää! 

Valkoinen teksti '100 sanaa' sateenkaaren värisellä taustalla.

100 sanaa yhteisöllisyyden teoista

Juttusarjassa aaltolaiset jakavat konkreettisia esimerkkejä, miten he edistävät yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta omassa työssään – ja inspiroivat sinua osallistumaan!

Ihmiset
Aalto ARTS pajakuva, photo: Mikko Raskinen

Yhdenvertaisuus, diversiteetti ja inklusiivisuus Sähkötekniikan korkeakoulussa

Rakennamme inklusiivista yhteisöä, jossa yhteisömme jäsenet tuntevat yhteenkuuluvuutta ja voivat täysipainoisesti elää työn tai opintojen arkea tasavertaisina.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.

Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Mikä tiimi ansaitsisi Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon? Tee ehdotus 16.10. mennessä

Palkinnon voi saada tiimi, joka tekee uraauurtavaa työtä opetuksen, tutkimuksen tai taiteellisen toiminnan kehittämiseksi tai Aalto-yliopistoyhteisön kansainvälisen menestyksen mahdollistamiseksi.