ɫɫÀ²

Uutiset

TkT Taneli Riihonen sai Sähkössä on tulevaisuus -palkinnon

Palkinto myönnettiin Full-Duplex -tiedonsiirtotekniikan kehittämisestä.

Sähkötekniikan korkeakoulun Research Fellow Taneli Riihonen on saanut Sähkössä on tulevaisuus -palkinnon. Palkinto myönnettiin tunnustuksena hänen uraauurtavasta työstään langattoman Full-Duplex -tiedonsiirtotekniikan kehittämisessä. Riihonen vastaanotti palkinnon Jyväskylän Sähkö, Tele, Valo ja AV -messuilla 3.2. Palkinnon saajan valitsivat Sähköinsinööriliitto ja Ulla Tuomisen säätiön edustajat.

Full-duplex-tiedonsiirto on uusi lupaava konsepti, joka kiinnostaa tutkijoita ympäri maailman. Siitä on muutaman viime vuoden aikana kehkeytynyt perustutkimusvaiheessa oleva teknologia, joka voisi mullistaa langattoman tietoliikenteen periaatteet. Kun samaa taajuutta hyödynnetään kahdessa suunnassa yhtä aikaa, tiedonsiirtokapasiteetti varattua taajuuskaistaa kohti voidaan jopa kaksinkertaistaa. Radiotaajuudet ovat niukka luonnonvara, joten full-duplex-radioteknologian maailmanlaajuinen markkina-arvo voi olla jopa satoja miljardeja euroja.

Riihonen teki väitöskirjansa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitokselle, jonka jälkeen hän oli reilun vuoden ajan vierailevana tutkijana ja opettajana Columbian yliopistossa New Yorkissa. Nyt hän on palannut Otaniemeen signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitokselle ja luennoi tutkimustyönsä ohessa digitaalisen signaalinkäsittelyn perusteita.

(youtube.com)
Uutinen 20.11.2015

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.