ɫɫ

Uutiset

Tietoturvaosaajapulaa ratkotaan huippuopiskelijoille myönnettävillä apurahoilla

F-Secure, Intel ja Nixu vastaavat asiantuntijoiden suureen tarpeeseen kumppanuudella HAIC-tutkimuskeskuksen kanssa.
Tietoturvan merkitys kasvaa digitalisaation lisääntyessä.

Osaavien tietoturva-ammattilaisten tarve on lisääntynyt dramaattisesti ja avoinna olevien työpaikkojen lukumäärä ylittääkin merkittävästi pätevien hakijoiden määrän. Samalla kasvaa myös huoli siitä, että monilta tietoturva-ammattilaisilta puuttuu riittävä koulutus heidän nykyiseen työhönsä.

Siksi F-Secure ja Intel ovat päättäneet tehdä lahjoituksen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteiselle tietoturvan opetusta ja tutkimusta edistävälle HAIC-tutkimuskeskukselle. Niiden lahjoitukset käytetään apurahoihin, joita myönnetään maahan opiskelemaan tulevien tietoturva-alaan keskittyvien maisteriopiskelijoiden elinkustannusten kattamiseksi. Lisäksi Nixu Corporationista on tullut HAIC-tutkimuskeskuksen tukija.

”Kaikkien arkielämän alueiden lisääntyvästä digitalisaatiosta seuraa se, että tietoturva ja yksityisyyden suoja ovat kriittinen osa jokapäiväistä elämäämme. Vahvistamme yliopiston yhteistyötä teollisuuden kanssa molempia osapuolia hyödyttävien kumppanuuksien avulla”, toteaa Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.

”Kyberturvallisuuden tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen on välttämätöntä, kun halutaan turvata ne tietokoneverkot ja kriittiset infrastruktuurit, joista me kaikki olemme riippuvaisia”, sanoo F-Securen toimitusjohtaja Samu Konttinen.

”HAIC-tutkimuskeskuksen kaltaiset aloitteet ovat hieno tapa houkutella ja kouluttaa lahjakkuuksia kyberturvallisuusteollisuuteen, ja olemme innoissamme voidessamme tukea tätä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistä hanketta.”

Yliopistot päättivät perustaa HAIC-tutkimuskeskuksen vuonna 2016. Keskuksen tarkoituksena on toimia yhteisenä rajapintana tietoturvan tutkimukseen ja opetukseen päin kummassakin yliopistossa.

”Teollisuus on tulevaisuudessakin riippuvainen kasvavasta määrästä kyberturvallisuuden asiantuntijoita. Intel tukee tämän tärkeän alan tutkimusta ja koulutusta tekemällä yhteistyötä HAIC-tutkimuskeskuksen kanssa”, korostaa johtava teknologian tutkija Matthias Schunter Intel Labsilta.

”Rekrytointi nopeasti kasvavalla kyberturvallisuuden sektorilla on yhä haastavampaa. Kumppanuus HAIC-tutkimuskeskuksen kanssa on Nixulle erinomainen tilaisuus päästä vaikuttamaan pätevien ammattilaisten lukumäärään ja heidän osaamisen tasoonsa tulevaisuudessa”, sanoo henkilöstöjohtaja Katja Müller Nixu Corporationista.

Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat rakentaneet vahvoja tutkimusryhmiä ja koulutusta tietoturvan ja yksityisyyden suojan alalla. Yhdessä ne edustavat Suomen parasta tietoturvaosaamista.

äپٴDz:

Professori ja HAIC:n johtaja N. Asokan
Aalto-yliopisto
p. 050 483 6465
n.asokan@aalto.fi

Kansainvälisten asioiden päällikkö Eija Kujanpää
Aalto-yliopisto
p. 050 537 3355
eija.kujanpaa@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
Mies puvussa seisoo suuren vihreän metallisen oven vieressä maanalaisessa bunkkerissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta

Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kattava. Se antaa kohtuullisilla kustannuksilla suojan lähes koko väestölle kustannuksilla. Kuumenevat kesät saattavat kuitenkin haastaa järjestelmän toimivuutta.
Laajalahden luonnonsuojelualue Espoossa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Merenpinnan nousu voi hävittää merkittävän osan Suomen rannikon arvokkaista luontotyypeistä

Yli viidennes merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuosisadan loppuun mennessä.