ɫɫ

Uutiset

Tietokoneopetus rohkaisee luokan ujotkin viestimään

Tietokoneet ja mobiililaitteet vapauttavat sosiaalisista paineista ja mahdollistavat uudenlaisen osallistumisen ryhmässä.

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin tutkijat selvittivät, miten matkapuhelimella käytettävä anonyymi keskustelukanava vaikuttaa 12-13 -vuotiaiden alaluokkalaisten oppilaiden käyttäytymiseen luokassa.

Tutkimus osoitti, että tietokonevälitteinen viestintä vapauttaa oppilaat ilmaisemaan itseään sosiaalisista suhteista välittämättä. Tietokoneet ja mobiililaitteet mahdollistavat myös uudenlaisia tapoja ottaa osaa luokassa tapahtuvaan toimintaan, ja niiden avulla voidaan muokata perinteisen sosiaalisen vuorovaikutuksen sääntöjä.

‒ Tutkimuksessa havaitsimme, että nimettömyys mahdollisti moniäänisemmän keskustelun ja vapautti oppilaat ilmaisemaan itseään vapaammin, kun ei tarvinnut välittää olemassa olevista sosiaalisista suhteista. Haastatteluissa nousivat esille niin mahdollisuus kuin velvollisuuskin muodostaa omia mielipiteitä, kertoo Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija Matti Nelimarkka.

Oppilaat kokivat keskustelukanavan positiivisena. He kertoivat oppineensa luokkatovereidensa avulla uusia näkökulmia opetuksen teemoihin. Myös luokan opettaja suhtautui keskustelukanavaan positiivisesti: hän raportoi saaneensa sen avulla oppilailta erilaisia vastauksia, joita ei normaalisti olisi tullut esille.

Nimettömässä keskustelussa on myös riskinsä, kuten asiaton käyttäytyminen. Aiemmissa yliopisto-opiskelijoille suunnatuissa tutkimuksissa asiattomien viestien määrä on vaihdellut 20 prosentin ja 50 prosentin välillä. Alakoululaisten kohdalla vastaava määrä oli noin 25 prosenttia. Tulkitsemme tämän viittaavan siihen, ettei nimettömänä esiintyminen on johtanut poikkeuksellisen asiattomaan käytökseen tässä ryhmässä.

Linkki artikkeliin


Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen Tietotekniikan tutkimuskeskus HIIT tutkii tietokonevälitteisen viestinnän mahdollisuuksia tilanteissa joissa osallistujat ovat myös fyysisesti läsnä samassa tilassa. Tutkimus on osa TEKESin rahoittamaa Oppimisratkaisut-ohjelmaa ja se julkaistiin ACM Group-konferenssissa.

äپٴᲹ:

Tohtoriopiskelija Matti Nelimarkka
matti.nelimarkka@hiit.fi
Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT
Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.