ɫɫ

Uutiset

Tarina otaniemeläisestä rohkeudesta ja välittämisestä

Tasavallan presidentti on myöntänyt tohtorikoulutettava Jaakko Korhoselle hengenpelastusmitalin sankarillisesta teosta.
Esa Saarinen ja Jaakko Korhonen. Kuva: Esa Saarinen.
Esa Saarinen ja Jaakko Korhonen. Kuva: Esa Saarinen.

Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava Jaakko Korhonen saa 20. toukokuuta tasavallan presidentti Sauli Niinistön myöntämän hengenpelastusmitalin. Myöntämisperusteiden mukaan Jaakko Korhonen toimi maaliskuussa 2014 erittäin rohkeasti.

Jaakko Korhonen oli tuolloin tulossa lounaalta ja kävelemässä kohti Dipolia yhdessä professori Esa Saarisen kanssa, kun puukottaja hyökkäsi yllättäen kohti Saarista. Korhonen muistaa ajatelleensa, kuinka tilanne pitää pystyä ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti.

”Apua ei voinut odotella kauempaa, koska sen tuleminen olisi kestänyt liian kauan. Avun täytyi löytyä läheltä.”

Korhonen meni tilanteeseen väliin ja huusi lähistöllä olevia opiskelijoita apuun. He tulivat ottamaan puukon pois hyökkääjältä. Näin tilanne saatiin yhteisvoimin ratkaistuksi.

Poliisi otti hyökkääjän talteen ja Saarinen vietiin sairaalaan. Samana iltana saatu tieto Saarisen hyvästä voinnista oli Korhoselle helpotus.

Tapahtuma lähensi Esa Saarisen ja Jaakko Korhosen välejä. Se toi myös esille paljon hyvää ihmisistä. Myötätunnon osoituksia tuli todella paljon.

Kuva: Jaakko Korhonen.
Kuva: Jaakko Korhonen.

Opiskelijat ripottelivat tapahtumapaikalle ruusuja ja toivat sinne rakkaudesta, hyvyydestä ja ilosta kertovan taulun ja lyhdyn.

”Uskon, että opiskelijat halusivat näyttää tukensa ja rohkaista kohtaamaan ihmisiä rakkaudellisesti. Toisia kohtaan voi olla entistä avoimempi, kuuntelevampi ja herkempi sulkeutumisen sijaan.”

Korhonen uskoo myös, että latautuminen edessä olevalle luennolle auttoi häntä toimimaan tilanteessa. Ennen kaikkea keskeistä oli puuttua tilanteeseen ja pyytää apua.

”On hyvä tiedostaa, että vaikeuksien koittaessa niistä selviää paremmin yhdessä kuin yksin.”

Esa Saarinen kertoo kaksi päivää puukotuksen jälkeen sairaalassa kuvatulla videolla, kuinka uhkien kohtaaminen yhdessä voi johtaa voimavaroihin, jotka voivat ratkaista tilanteen hämmästyttävällä tavalla.

Teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.