ɫɫÀ²

Uutiset

Tapani Järvisen ympäristörahaston apuraha professori Markku Ollikaiselle

Apuraha myönnettiin tunnustuksena toiminnasta ympäristöteknologian osaajana.
Kuvassa professori Markku Ollikainen ja Tapani Järvinen. Kuva: TAF/Matti Rajala

Toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahasto on myöntänyt professori Markku Ollikaiselle 10 000 euron apurahan tunnustuksena toiminnasta ympäristöteknologian osaajana.

Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen on tutkinut muun muassa EU:n päästökauppaa, bioenergiaa sekä lukuisia muita ilmastopolitiikan kysymyksiä. Apurahatutkimus keskittyy siihen, millä uusilla keinoilla cleantech-alaa voisi edistää.

�Tutkin erityisesti sitä, millainen politiikka ja millaiset ohjauskeinot edistävät parhaiten uusien puhtaan teknologian ratkaisujen luomista ja menestystä sekä koti- että vientimarkkinoilla. Tavoitteena on löytää vastaus siihen, kumpaan – vakiintuneisiin teknologioihin vai uusien teknologioiden kehittämiseen – tukia kannattaa ensisijaisesti kohdistaa. Lisäksi tutkimuksessa haetaan tietoa siitä, kuinka tukia kohdistetaan silloin, kun edistetään sekä vakiintunutta uutta teknologiaa että uusia teknologioita�, kertoo professori Markku Ollikainen, joka on myös Suomen Ilmastopaneelin puheenjohtaja.

Rahasto edistää tutkimustulosten hyödyntämistä

Ympäristöteknologiarahaston apurahan tarkoituksena on edistää teollisuuden ympäristöteknologian tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä teknologiatuotteina ja -palveluina.  Se jakaa vuosittain apurahan ansioituneelle osaajalle alan tutkimus- ja kehitystyöhön.

Outotec Oyj:stä eläkkeelle jääneen toimitusjohtaja Tapani Järvisen nimeä kantava rahaston on perustanut Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun hallitus vuonna 2009 ja sen peruspääoman lahjoitti Outotec Oyj. Rahasto vahvistaa osaltaan Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun metallien valmistukseen ja prosessiteknologiaan liittyvän ympäristöteknologian tutkimusta ja parantaa siten suomalaisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Markku Ollikainen
Helsingin yliopisto
puh. 050 4151201
markku.ollikainen@helsinki.fi

Lisätietoja Toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahastosta:

Professori Simo-Pekka Hannula
Aalto-yliopisto
puh. 040 552 6605
simo-pekka.hannula@aalto.fi

Professori Olli Dahl
Aalto-yliopisto
puh. 040 540 1070
olli.dahl@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.