Micronova
Micronova is Finland's national research infrastructure for micro- and nanotechnology, jointly run by VTT Technical Research Centre of Finland and Aalto University.
Tanskan kuningas Frederik X ja kuningatar Mary vierailivat Aalto-yliopistossa 5. maaliskuuta 2025. Valtiovierailua Suomeen isännöi tasavallan presidentti Alexander Stubb yhdessä puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa.
Kuningasparin valtiovierailulla painottuivat Suomen ja Tanskan yhteistyön tiivistäminen entisestään sekä kahdenvälisesti että puolustusliitto Naton jäseninä. Esillä olivat muun muassa puolustus, kriisinkestävyys sekä vihreä siirtymä.
Aalto-yliopiston osuudella valtiovierailuseurueeseen kuului myös Tanskan varapääministeri ja puolustusministeri Troels Lund Poulsen.
Kuningas- ja presidenttipari aloittivat vierailun Micronova-rakennuksesta, jossa Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä toivotti seurueen tervetulleiksi. Seurue tervehti myös VTT:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Tiitistä.
Ilkka Niemelä esitteli Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen, jonka ovat yhdessä kehittäneet VTT ja IQM Quantum Computers -yritys. Aalto-yliopiston ja VTT:n professori Mikko Möttönen esitteli puheenvuorossaan kvanttilaskennan kehitysaskeleita.
Ilkka Niemelä ja Niels Bohr -instituutin johtaja Joachim Mathiesen allekirjoittivat Micronovassa aiesopimuksen tutkimusyhteistyön syventämisestä kvanttitieteen ja -teknologian alalla. Tilaisuuteen osallistuivat myös mikrotekniikan ja kvanttiteknologian johtaja Tauno Vähä-Heikkilä VTT:ltä ja toimitusjohtaja Mikko Välimäki IQM Quantum Computers -yrityksestä.
Kuningas- ja presidenttipari tutustuivat vierailun aikana myös avaruusteknologiaan, jota heille esittelivät Aalto-yliopiston avaruustekniikan professori Jaan Praks sekä ICEYE-satelliittiyrityksen toimitusjohtaja Rafal Modrzewski.
Vierailun kolmas kohde oli Aalto-yliopiston jäätutkimusallas, joka on alallaan maailman suurin. Laboratoriojohtaja Otto Puolakka esitteli kuningas- ja presidenttiparille jään, laivojen ja merirakenteiden tutkimiseen kehitetyn altaan toimintaa. Tutkimuskohteena on tällä hetkellä esimerkiksi arktisille merialueille rakennettavien tuulivoimaloiden kestävyys.
Vierailun lopuksi kuningas- ja presidenttipari tapasivat Aalto-yliopiston tanskalaisia tutkinto-opiskelijoita.
Micronova is Finland's national research infrastructure for micro- and nanotechnology, jointly run by VTT Technical Research Centre of Finland and Aalto University.
Suomen kvanttilippulaivan johtaja Peter Liljeroth ja kansallisen kvantti-instituutin johtaja Jukka Pekola kuvaavat Suomen roolia kvanttiteknologian tutkimuksen ja kehityksen globaalilla kentällä.
Aalto Ice and Wave Tank on monikäyttöallas, jossa testataan laivoja ja muita merirakenteita jäisissä olosuhteissa.
Aalto-3-satelliittia rakentava tiimi pääsi testaamaan satelliittia Euroopan avaruusjärjestön testausohjelmassa.
Rahoitus myönnettiin kahdeksaksi vuodeksi suunnitellun hankkeen ensimmäiselle viidelle vuodelle. Lippulaiva saa lisäksi rahoitusta siihen osallistuvilta organisaatioilta, ja kokonaisvolyymin odotetaan nousevan tämän myötä lähes kaksinkertaiseksi.