Kemian tekniikan korkeakoulun ihmiset
Tutustu opiskelijoihin, opettajiin ja meiltä valmistuneisiin!
”Yhteiskunnalla on polttava tarve saada puhtaan veden, energian ja ympäristöystävällisten prosessien osaavia diplomi-insinöörejä, ja me vastaamme tähän kysyntään,” kertoo dekaani Kristiina Kruus.
Vihreä siirtymä tarjoaa paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia myös vastavalmistuneille. Viisi vuotta valmistumisensa jälkeen kemian tekniikan diplomi-insinööreistä 97 % oli työelämässä ja enemmän kuin neljä viidestä valmistuneesta suosittelisi tutkintoa. Kemian tekniikan diplomi-insinöörit sijoittuvat myyntitehtävistä tuotekehittelyyn ja suuryrityksistä startupeihin. Useita kutsuu myös työtehtävät ulkomailla.
”Meiltä valmistuneilla on ongelmanratkaisutaitoja ja kyky kriittiseen ajatteluun - ominaisuuksia, joita työelämässä tarvitaan ja arvostetaan tänä päivänä”, Kruus kiteyttää. ”Myös Kemian tekniikan korkeakoulun maisteriohjelmat ovat suosittuja hakukohteita.”
Kemian tekniikan korkeakoulussa aloittaa tänä vuonna neljä uutta maisteriohjelmaa, joihin tuli tammikuussa päättyneessä haussa yli tuhat Aalto-yliopiston ulkopuolista hakemusta. Opiskella voi biotekniikkaa, biotuotteita, kemiaa ja materiaalitieteitä tai kemian tekniikkaa ja metallurgiaa.
”Kemian tekniikan korkeakoulun maisteriohjelmissa voi opiskella esimerkiksi biopohjaisiin materiaaleihin, kiertotalouteen, sähkön varastointiin ja akkuteknologioihin liittyviä asioita. Kouluttamalla päteviä asiantuntijoita näille aloille voimme varmistaa sen, että investoinnit ja innovaatiot kestävään kehitykseen ovat Suomessa jatkossakin mahdollisia,” kertoo opetuksen varadekaani professori Jouni Paltakari.
Monet teollisuudenalat tarvitsevat uusia materiaaleja korvaamaan fossiilisia tai harvinaisia raaka-aineita. On kasvava kysyntä ammattilaisille, jotka kykenevät kehittämään uusia materiaaleja. Näiden avulla edistetään kestävyyttä ja tehdään innovatiivisia ratkaisuja sekä kuluttajille että teollisuudelle.
Aallosta valmistui vuonna 2023 yhteensä yli 1200 diplomi-insinööriä. Haku kemian tekniikan kandidaattiohjelmaan alkaa maaliskuun 13. päivä.
Tutustu opiskelijoihin, opettajiin ja meiltä valmistuneisiin!
Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.