Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun varadekaanit sekä laitosjohtajat nimitetty
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulunvaradekaanit sekä laitosjohtajat on nimitetty toimikaudelle 1.9.2019 - 31.8.2024. Tehtäviä kohtaan oli kiitettävästi kiinnostusta Aalto-yhteisössä.
Opetuksen varadekaanin tehtävään valittiin lehtori Rasmus Vuori, taiteen varadekaanin tehtävään lehtori Saija Hollmén ja tutkimuksen varadekaanin tehtävään professori Turkka Keinonen.
Arkkitehtuurin laitoksen johtajan tehtävään valittiin Pirjo Sanaksenaho, elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen johtajan tehtävään Anna Heiskanen, median laitoksen johtajan tehtävään Philip Dean (kausi 1.9.2019-31.5.2021), muotoilun laitoksen johtajan tehtävään Tuuli Mattelmäki jataiteen laitoksen johtajan tehtävään Kevin Tavin.
Varadekaanit auttavat dekaania korkeakoulun johtamisessa. Työssä korostuvat korkeakoulun toiminnan ja strategian kokonaisvaltainen kehittäminen. ARTSissa työskentelee kolme varadekaania, joista yksi vastaa tutkimuksesta, yksi opetuksesta ja yksi taiteellisen ja luovan toiminnan käytännöistä.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun akateeminen toiminta on järjestetty viiteen laitokseen - Arkkitehtuurin laitos, Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos, Median laitos, Muotoilun laitos ja Taiteen laitos. Laitosjohtaja johtaa laitosta ja vastaa sen tuloksista ja taloudesta. Laitosjohtaja tekee akateemiselle komitealle esitykset opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Dekaani Tuomas Auvinen, dean-arts(at)aalto.fi, 050 648 48
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin
Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa
Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.