Suomen Cup -huumaa tiedossa: Jalkapallojoukkue KY United kohtaa HIFK:n edustusjoukkueen perjantaina 28.3.2025
Pääosin kyltereistä, mutta myös muutamasta teekkarista, koostuvalla KY United -jalkapallojoukkueella on edessä historiansa toistaiseksi ikimuistoisin peli. HIFK, eli Stadin kingit, on seurataustaltaan vertaansa vailla. Aktiivisesta ja intohimoisesta fanikulttuuristaan tunnettu seura tuo maaliskuiseen iltaotteluun ennennäkemätöntä tunnelmaa.
KY United toivoo näkevänsä paljon kannattajia dollarinvihreissä haalareissa ja muissa asusteissa kannustamassa joukkuetta Algeco Areenalla (os. Lucina Hagmanin kuja 2, Pihlajamäki) perjantaina 28.3. klo 20 alkaen. Suomen Cupissa kotijoukkueella on valta päättää ottelun lipunmyynnistä, ja KY United on tehnyt päätöksen pitää ottelun Aallon kauppiksen opiskelijoille ilmaisena – saavu siis paikalle dollarinvihreissä haalareissa tai näytä KY-merkkiä lipuntarkastuksessa! Muille kuin KY:n opiskelijoille lipun hinta on 5 euroa – maksutapana joko MobilePay tai käteinen.
Areenalla on kahvio, josta voi ostaa kahvia, teetä, makkaraa ja muita virvokkeita. Kahvion takana olevalta terassialueelta tarjoillaan myös olutta.
Mikäli et pääse paikan paikalle Algeco Areenalle, voit seurata peliä livenä ilmaiseksi myös Liukkari TV:n kautta YouTubessa, joskin futis on parasta paikan päällä!
Paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin. Esimerkiksi junalla voi matkata Pukinmäen juna-asemalle, josta on 500 metrin kävely areenalle.
Forza KY!
Kauppakorkeakoulu
Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin
Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa
Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.