ɫɫ

Uutiset

Suomella on hyvät edellytykset tulla vastuullisen tekstiiliteollisuuden ja muodin kärkimaaksi

Pikamuoti ei enää mahdu maapallon rajoihin.
Better Business - Better Society seminar series begins Professor Minna Halme being the main speaker in the first seminar.

Lokakuun 3. päivä Kauppakorkeakoululla alkaa uusi Better Business – Better Society -seminaarisarja, jonka ensimmäisen seminaarin puhuja on vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme. Hän pohtii esityksessään ja sen jälkeen yhdessä panelistien kanssa, voiko Suomesta tulla vastuullisen tekstiiliteollisuuden ja muodin kärkimaa ja jos voi, niin miten.

”Suomessa ei ole pikamuotitekstiiliteollisuutta, joka puolustaisi asemiaan ja samalla hidastaisi uuden syntymistä. Suomessa on sen sijaan paljon kiinnostavia pieniä yrityksiä, joiden liiketoiminnassa kestävä kehitys näkyy jollain aspektilla. Meillä on myös kiertotalouden keihäänkärkiteknologiaa.”

”Nykyinen vaatesysteemi on tullut tiensä päähän. Puuvillan kasvattaminen vie maa-alaa esimerkiksi ruoan tuotannolta ja kuluttaa paljon vettä. Lisäksi lannoittaminen saastuttaa maata ja synteettiset, öljypohjaiset materiaalit ja mikromuovi eli pieniksi muruiksi ja kuiduksi jauhautunut muovi saastuttavat vesiä”, Minna Halme sanoo.

Halmeen mukaan meidän tuleekin pyrkiä lisäämään kiertotaloutta ja edistämään vaatteiden pitkäikäisyyttä.

”Tekstiilin valmistamisessa on myös alettava hyödyntää nykyistä huomattavasti vähemmän jätteitä tuottavia menetelmiä. On tullut pitkäikäisten vaatteiden, kertaalleen käytetystä kuidusta valmistettujen vaatteiden sekä jaettuun käyttöön perustuvien vaatelainaamoiden aika.”

Kohti kestäviä tekstiilisysteemejä

Professori Halmeen johtama Kohti kestäviä tekstiilisysteemejä: Resurssiviisaan globaalin tekstiililiiketoiminnan yhteiskehittäminen Suomeen (FINIX) -hanke sai hiljattain merkittävän Suomen Akatemian Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoituksen vuosille 2019–2025. Monitieteinen FINIX-projekti kehittää Suomeen tekstiilituotannon ja -kulutuksen järjestelmää, joka edistää kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti. Projekti tuo yhteen niin suuret yritykset ja pk-yritykset kuin startupit sekä tekstiili- ja metsäteollisuudessa että jätteiden käsittelyssä.

”Haluamme kehittää yritysten, kansalaisjärjestöjen ja päättäjien kanssa monitieteiseen tutkimukseen perustuvaa kestävää tekstiilijärjestelmää Suomeen niin, että se on osa globaalia kokonaisuutta. Meillä on tutkimusryhmässämme materiaalitutkijoita, tekstiilimuotoilijoita, kestävyystieteiden osaamista, lainsäädännön ammattilaisia ja digiteknologian osaajia vain muutamia huippuosaajia mainitakseni.”

”Konsortion jäsenet edustavat Aallosta Kauppakorkeakoulun lisäksi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua ja Kemian tekniikan korkeakoulua. Muita konsortion osapuolia ovat SYKE, LUT-yliopisto, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Lahden ammattikorkeakoulu, Heureka, Turun ammattikorkeakoulu ja Rhea Solutions Oy”, Minna Halme kertoo ja uskoo vahvasti yhteiskehittämisen voimaan myös matkalla kohti kestäviä tekstiilisysteemejä.

***

Voit seurata tilaisuutta suorana lähetyksenä Kauppakorkeakoulun Facebook-sivulla. . Tilaisuudesta tulee myöhemmin myös webinaaritallenne samaiselle Fb-sivulle.

Better Business – Better Society -seminaarisarjan tavoitteena on tarjota Kauppakorkeakoulun kumppaneille, tukijoille ja alumneille mahdollisuus kuulla ja keskustella ajankohtaisista, yhteiskunnallemme tärkeistä aiheista. Seminaarit pidetään pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 17.00–18.30, pois lukien kesän ja joulun lomakaudet.

Professori Minna Halmetta haastatteli Terhi Ollikainen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.