ɫɫÀ²

Uutiset

Sirkku Linna nimitetty Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi

KTM, YTM Sirkku Linna aloittaa kehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 1.8.2015.

Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt KTM, YTM Sirkku Linnan Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.8.2015 alkaen. Kehitysjohtajana Linna toimii Aalto-yliopiston strategisena tukena mm. sidosryhmäsuhteissa.

Sirkku Linnalla (s. 1975) on pitkä kokemus yhteiskuntasuhteiden ja politiikan saralta. Aiemmin hän on työskennellyt mm. valtiosihteerinä työ- ja elinkeinoministeriössä, pääministeri Jyrki Kataisen poliittisena erityisavustajana sekä Teknologiateollisuus ry:ssä vaikuttamisen ryhmäpäällikkönä.

– Olen erittäin iloinen, että saamme Sirkku Linnan mukaan vahvistamaan yliopistoamme. Hänellä on monipuolista kokemusta ja arvokasta näkemystä toimintamme kehittämiseen, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Aiemmin tehtävässä toiminut kehitysjohtaja Jari Jokinen siirtyi keväällä koulutus- ja työvoimapolitiikasta vastaavaksi johtajaksi Tekniikan Akateemisiin.

Kuva: Valtioneuvoston kanslia / Laura Kotila

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.
Kolme miestä älykkään rennossa pukeutumisessa poseeraa eri sisätaustoja vasten
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen

Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa, materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Apulaisprofessori Hadi Ghanbari
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Pelillistetyt palvelunestohyökkäykset pyrkivät psykologiseen sodankäyntiin Nato-maita vastaan

Venäjämielistä NoName057(16)-hakkeriryhmää käsittelevä tutkimus osoittaa, kuinka ‘haktivismi’ on kehittymässä hybridiuhaksi, joka hämärtää propagandan, geopoliittisen sodankäynnin ja taloudellisesti motivoituneen kyberrikollisuuden välistä rajaa.