ɫɫ��

Mitä väitöksesi käsittelee?

”Väitökseni taustalla on huoli ympäristöstä ja tulevaisuudesta. Tarvitaan isoa ja nopeaa kestävyysmurrosta kestävyyshaasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, luontokadon ja eriarvoisuuden etenemisen, ratkaisemiseksi. Samaan aikaan olen ollut turhautunut siihen, että politiikassa mennään talous edellä ja lyhyen aikavälin perspektiivillä.

Kiinnostuin opintojeni aikana yhteissuunnittelusta ja siitä, kuinka sen avulla voidaan auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin systeemisiä muutoksia sekä katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen – ja näkemään, mitä pitää tehdä, että päästään toivottuun tulevaisuuteen. Käytän työssäni esimerkkinä kestävyysmurroksesta kestävän kehityksen politiikkaa: valtiot ovat sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin pääsemiseksi vuoteen 2030 mennessä, mutta toistaiseksi yksikään maa ei näytä saavuttavan kaikkia tavoitteita.

Kehitin väitöstutkimuksessani eteenpäin alun perin Hollannissa luotua murrosareena-menetelmää, jonka avulla ministeriöt, kaupungit ja poliittiset päättäjät voivat hahmottaa kestävään kehitykseen liittyviä systeemisiä muutoksia.  Alkuperäisen murrosareenan tarkasteluväli oli peräti 40–80 vuotta, mutta niin pitkä perspektiivi jää helposti liian abstraktiksi. Aalto-yliopistolla menetelmää on sovellettu keskipitkällä, noin 10–15 vuoden aikavälillä. 

Menetelmä on käytännössä työpajasarja valitulle joukolle asiantuntijoita ja tietyn teeman edelläkävijöitä eri aloilta. Heidän kanssaan tehdään visiotyötä ja asetetaan tavoitteita teemaan liittyen sekä tehdään tulevaisuuspolkuja siitä, miten tavoitteisiin päästään. Työpajojen tuloksena saadaan konkreettisia toimenpidesuosituksia politiikanteon eväiksi. Kehitin työssäni menetelmää eteenpäin niin, että sopii myös osaksi virallisia politiikkaprosesseja.”

Mikä siinä on tärkeää?

”Tärkeää on, että yhteissuunnittelun menetelmien avulla osallistujat itse ajattelevat syvällisesti keskeisiä kysymyksiä ja mitä niiden suhteen pitäisi tehdä, ja että he saavat tilaisuuden ajatella riittävän pitkälle eteenpäin. Pääsin testaamaan menetelmää valtioneuvoston kanslian kanssa kansallisen kestävän kehityksen strategian päivitystyön yhteydessä. Mukana oli kestävän kehityksen toimikunnan 60 osallistujaa, joille tämä oli hyvin uudenlainen tapa työskennellä. He yhteiskehittivät positiivisia tulevaisuuskuvia ja keskipitkän aikavälin muutospolkuja siitä, miten Suomi saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet.

Strategia julkaistiin vuonna 2022 ja se sisältää kestävyysmurroksen kannalta tärkeitä teemoja ja uudenlaista ajattelua, kuten sen, että inhimillisiä pääomia ja luonnon pääomia pitäisi ajatella samalla tavoin kuin talouden pääomia. Kestävän kehityksen toimikunta vie strategiaa käytäntöön, ja sen muutosalueet ovat toimineet pohjana monen muunkin organisaation kestävyystyölle. Myös esimerkiksi kansallisen biodiversiteettistrategian valmistelussa on käytetty murrosareena-menetelmää.

Haastattelin osana väitöstutkimustani ihmisiä, jotka ovat osallistuneet murrosareena-työpajoihin. Palaute osoittaa, että menetelmä auttaa ihmisiä ymmärtämään sekä eri tahojen merkitystä että omaa roolia murroksessa. Tulokset osoittavat myös, että menetelmä voi tarjota tilan myös vaikeiden aiheiden, kuten eturistiriitojen, fasilitoiduille keskusteluille. Se tarjoaa myös voimaantumista ja oivallusta siitä, että voimme tehdä kestävän kehityksen suhteen paljon enemmän kuin olemme osanneet ajatella.”

Mitä siitä voi seurata?

”Tulevaisuuteen suuntautuneita yhteissuunnittelun menetelmiä on kehitetty ja tutkittu, mutta ne ovat olleet enimmäkseen erillään virallisista politiikkaprosesseista. Totean väitöksessäni, että tämän tyyppinen tulevaisuuteen katsova ja yhteissuunnitteluun perustuva työskentelytapa pitäisi integroida osaksi kestävyysmurrokseen liittyviä politiikkaprosesseja jo varhaisessa vaiheessa, kun hahmotetaan mitkä ovat tärkeitä kysymyksiä mitä pitää ratkaista. Tässä on keskeistä hyödyntää tutkijoita ja nojata tutkittuun tietoon.

Työskentelyn tuloksena syntyvät politiikkasuositukset ja niiden näkyminen politiikanteossa eivät ole menetelmän ainoa tuotos ja vaikutus, vaan keskeistä on myös se, mitä ihmiset oppivat prosessissa. Se vaikutus voi näkyä vasta vuosien kuluttua ja ehkä jossain aivan muualla. Myös ihmisten oman toimijuuden lisääntyminen ja oman panoksen merkityksen ymmärtäminen on tärkeää. 

En väitä, että tämä menetelmä yksistään ratkaisee kestävyyshaasteita, mutta koska ei ole nähtävissä yhtä nopeaa murrosta, on tärkeää hakea sekä pieniä voittoja että isoa muutosta. Molempia tarvitaan, ja pienet askeleet voivat tehdä tilaa suuremmalle murrokselle, kun poliittisessa ilmapiirissä löytyy tilaa niiden edistämiselle.

Olen tehnyt työtä menetelmän kanssa enimmäkseen ministeriötasolla, mutta yhtä lailla tämä sopii kaupunkien käyttöön. Kaupungeilla on merkittävä rooli kestävyyskysymysten ratkaisemisessa.”

Satu Lähteenojan väitöskirja Advancing sustainability transformations – Co-design for sustainable development policies tarkastettiin Aalto-yliopistossa 14. kesäkuuta 2024.