Satu Hassi: Kestävät energiaratkaisut tarvitsevat käyttäjien hyväksynnän
Kansanedustaja Satu Hassi oli kunniavieraana Users’ Acceptance of Renewable Solutions -kirja julkistamistilaisuudessa perjantaina 27. Marraskuuta Design Factorylla. Kirjan on toimittanut Aalto-yliopiston energiatekniikan laitoksen tutkija Dr. Munjur E. Moula yhdessä professori Risto Lahdelman ja Md. Abdul Hain kanssa.
Hassi korosti puheessaan kirjan aiheen tärkeyttä kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan.
- Olemme todennäköisesti ensimmäinen sukupolvi, joka kohtaa ilmastonmuutoksen ja samalla viimeinen, joka voi tehdä jotain estääkseen sen, Hassi sanoi.
Kulunut vuosi on todennäköisin historian lämpimin. Toivoa luovat kuitenkin paitsi Pariisin ilmastokokous, myös liike-elämän kasvava huoli ilmaston lämpenemisestä sekä kasvavat investoinnit uusiutuviin energiamuotoihin.
- Uudet energiatekniikat eivät kuitenkaan riitä, muistutti Hassi. Käyttäjien asenteet ja suhtautuminen unohdetaan liian usein, kun kehitetään uusia tekniikoita.
- Toivon, että nyt julkaistu tutkimus tarjoaa meille keinoja yhteiskunnallisen hyväksynnän saavuttamiseksi erilaisille uusiutuvan energian tekniikoille ja kannustaa samalla ihmisiä aktiiviseen toimintaan ilmastonmuutoksen estämiseksi, Hassi totesi.
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”
Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.