ɫɫ

Uutiset

Samuel Kaski ja Matti Keloharju on valittu akatemiaprofessoreiksi

Suomen Akatemia on valinnut kahdeksan akatemiaprofessoria, joista kaksi työskentelee Aalto-yliopistossa.

Professori Samuel Kaski on tietojenkäsittelytieteen professori ja Aallon ja Helsingin yliopiston yhteisen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin johtaja. Hän johtaa myös Suomen Akatemian laskennallisen päättelyn huippuyksikköä (COIN). Professori Matti Keloharju on työskennellyt Kauppakorkeakoulussa rahoituksen professorina vuodesta 1999. Kauppakorkeakouluun perustettuun Eero Kasanen -professuuriin hänet kutsuttiin vuonna 2013.

Samuel Kaski kehittää laskennallisia niin sanottuja koneoppimismenetelmiä useiden tietolähteiden analysointiin ottaen huomioon asiantuntijoiden tuottamaa taustatietoa interaktiivisen mallinnuksen avulla. Menetelmiä voidaan hyödyntää esimerkiksi yksilöllistetyn lääketieteen tutkimuksessa, jossa tavoitteena on oppia ennustamaan hoitojen tehoa käyttämällä aineistoja, joissa näytemäärä on erittäin pieni, mutta muuttujien määrä valtava. Samuel Kaski on edelläkävijä koneoppimisen tekniikoiden ja sovellusten kehittäjänä monella saralla, ja hän on tehnyt merkittäviä tieteellisiä avauksia monitieteisellä tutkimusalallaan.

Matti Keloharju kytkee akatemiaprofessorikauteensa kolme toisiinsa liittyvää hanketta, joissa selvitetään kykyjä ja menestymistä liike-elämässä. Hän selvittää, miten miljoonan ruotsalaisen henkilökohtaiset ominaisuudet kertovat toimitusjohtajista, miten sukupuolierot näkyvät kykyjen vaikutuksessa uraan ja miten yrityskaupat vaikuttavat kykypakoon. Tutkimus tehdään kansainvälisenä yhteistyönä.

Akatemiaprofessuurin tavoitteena on antaa kansainvälisellä huipulla olevalle tieteenharjoittajalle mahdollisuus tehdä täysipäiväistä tieteellistä tutkimustyötä. Akatemiaprofessorin odotetaan edistävän alansa tutkimusta merkittävästi ja kehittävän luovaa tutkimusympäristöä. Akatemia rahoittaa tällä hetkellä 42 viisivuotista akatemiaprofessuuria monipuolisesti eri tieteenaloilla. Professuureista kaksi on määritelty tarkemmin: Minna Canth -akatemiaprofessuuri ja Martti Ahtisaari -akatemiaprofessuuri, jotka tulevat haettavaksi kerran viidessä vuodessa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.