ɫɫ

Uutiset

Ritva Reinikka Helsinki Graduate School of Economicsin työelämäprofessoriksi

Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE) on nimittänyt taloustieteen tohtori Ritva Reinikan työelämäprofessoriksi. Hän tulee toimimaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Reinikan kolmivuotinen professuuri keskittyy kehitystalouteen ja -politiikkaan.
Ritva Reinikka, kuvaaja: Heikki Tuuli

Ritva Reinikalla on laaja työkokemus Maailmanpankista, jossa hän työskenteli 20 vuotta sekä tutkimuksen että käytännön kehityshankkeiden parissa. Viimeisimmässä tehtävässään sektorinjohtajana hän vastasi Maailmanpankin inhimillisen kehityksen ohjelmasta, joka keskittyy koulutukseen, terveyteen ja sosiaaliturvaan Afrikassa. Reinikka oli toinen vuonna 2004 ilmestyneen World Development Report -julkaisun johtajista.

Ritva Reinikka on suorittanut taloustieteen tohtorin tutkinnon Oxfordin yliopistossa. Valtaosa hänen akateemisista julkaisuistaan ja selvityksistään ovat kehitystaloustieteen alalta. Hänen tutkimusartikkeleitaan on julkaistu parhaissa taloustieteen yleisjulkaisuissa sekä johtavissa alakohtaisissa journaaleissa. Vuonna 2014 Reinikka sai Suomen Kulttuurirahaston palkinnon.

– Ritvan vankka kokemus talouspolitiikasta ja kehitystaloustieteen tutkimuksesta palvelevat erinomaisesti Aalto-yliopistoa, sanoo professori Jukka Pirttilä Helsinki GSE:stä.

– Ritva on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu kehitystaloustieteilijä. Olen hyvin iloinen Aallon ja koko Helsinki GSE:n puolesta, kun saamme hänen osaamisensa vahvistamaan tämän tärkeän alueen opetusta ja tutkimusta, sanoo Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Juuso Välimäki.

– On ilo palata alma materiin, joka on nyt Aalto-yliopisto, sekä tulla mukaan uuteen Helsinki Graduate School of Economicsiin. Odotan innolla työskentelyä opiskelijoiden kanssa kursseilla sekä tutkimuksen parissa. On myös hienoa tehdä yhteistyötä kehityskysymysten parissa työskentelevien kanssa Suomessa laajemminkin, Ritva Reinikka sanoo.

Vahvempi keskittyminen kehitystaloustieteeseen ja -politiikkaan edistää Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamista. Professuuri rahoitetaan yhteistyössä Suomen ulkoministeriön kanssa.

Keväällä 2018 perustetun Helsinki GSE:n tehtävä on nostaa taloustieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen määrää ja laatua Suomessa sekä edistää taloustieteen ja muiden tieteiden yhteistyötä.  on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Svenska handelshögskolanin yhteinen yksikkö.

Lisätietoja antavat:

Otto Toivanen
otto.toivanen@aalto.fi
+358 50 353 7651

Ritva Reinikka
reinikka.ritva@gmail.com
WhatsApp +358 40 5559160

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
johtava työelämäasiantuntija Jari Eklund
Nimitykset Julkaistu:

”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”

Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.