ɫɫ

Uutiset

Revontulten räiskeet ja rätinät liittyvät maapallon sähkömagneettisiin resonansseihin

Uusi tutkimus osoittaa, että 70–80 metrin korkeudessa syntyvät äänet ovat seurausta Schumann-resonanssien vahvistumisesta.
Sounds of aurora borealis

Kolme vuotta sitten emeritusprofessori Unto K. Laine esitteli maailman akustiikkatutkijoille hypoteesin, jonka mukaan revontulten äänet syntyvät, kun magneettimyrsky saa alailmakehässä sijaitsevan sulkukerroksen varaukset purkautumaan 70–80 metrin korkeudessa.

Revontulen äänet

Tuoreessa, Montrealin ICSV26-kongressissa esittelemässään tutkimusartikkelissa Laine tarkentaa entisestään kuvaa äänten synnystä. Revontulten aikana herkällä mikrofonilla tallennettujen rätisevien äänten verhokäyrän eli äänen voimakkuudessa tapahtuvien nopeiden muutosten spektri sisältää tutkimuksen mukaan niin sanottujen Schumann-resonanssien taajuuksia. Schumann-resonanssit ovat maapallon ympärillä olevia sähkömagneettisia resonansseja. Niistä voimakkaimmat ovat alle 50 Hz:n taajuudella, ja ne tuottivat mitattuihin rätinöihin keskenään samankaltaisia rytmisiä rakenteita.

Schumann-resonanssit voimistuvat

”Aiempi kansainvälinen tutkimus on osoittanut, että revontuliin liittyvä geomagneettinen myrsky voimistaa Schumann-resonansseja. Nyt ensimmäistä kertaa näiden on puolestaan todettu aktivoivan äänentuottomekanismin 70 – 80 metrin korkeudessa sijaitsevassa lämpötilainversiokerroksessa, jonne kertyneet sähkövaraukset tuottavat koronapurkauksia ja rätiseviä ääniä. Yhdeksän alimman Schumann-resonanssin lisäksi spektreissä löytyi näiden erotus- ja summataajuuksia eli särökomponentteja. Tämä epälineaarisuus tukee myös hypoteesia äänten synnystä”, Laine selittää.

Tutkimusaineisto koostui 25:stä aktiivisten revontulten aikana syyskuussa 2001 ja maaliskuussa 2012 Etelä-Suomessa maanpinnalla mitatusta äänitapahtumasta. Vaikka mittaukset tehtiin eri paikoissa ja osin eri laittein, tulokset ovat silti yhteneviä.

Tulokset julkistetaan tänään (10. heinäkuuta) Montrealin ICSV26-kongressissa, jonne on kokoontunut yli 2 000 akustiikan tutkijaa eri puolilta maailmaa.

Lisätietoja kongressista

Unto K. Laine, Professor Emeritus

unto.laine@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Laura Suomalainen lumisilla vuorilla vaeltamassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Laura Suomalainen: ”Minua puhutteli ajatus siitä, että olisi aina elämä mukana ja voisi muuttaa paikasta toiseen.”

Laura Suomalainen oli pitkään haaveillut ”Vanlifestä”, kunnes lähtö vaihto-opiskelemaan Norjaan sysäsi haaveen rattaat liikkeelle. Nykyään hän matkustaa ympäri Eurooppaa omassa pakettiautossaan ja tekee etätöitä.
Mies tummassa puvussa, sininen paita ja raidallinen kravatti, seisoo modernissa sisätilassa suurilla ikkunoilla.
Nimitykset Julkaistu:

Professori Iiro Harjunkoski on nimitetty varalaitosjohtajaksi Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

Professori Iiro Harjunkoski on nimitetty varalaitosjohtajaksi Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle ajalle 1.9.2025-31.12.2026.
Dipoli talvella. Kuva: Tuukka Niemi
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Moderni Helsinki -kartta esittelee nykyarkkitehtuurin helmiä

Moderni Helsinki -kartta esittelee yli 50 merkittävää modernistisen ja nykyarkkitehtuurin kohdetta Helsingin alueella.
Alusta-paviljonki. Kuva: Elina Koivisto
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Alusta-paviljonki muutti Aallon kampukselle

Jättimäinen hyönteishotelli Alusta-paviljonki tarjoaa yhteisen tilan hyönteisille ja muille lajeille, myös ihmisille.