ɫɫ

Uutiset

Rahoitusta strategiseen tutkimukseen

Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa tutkitaan kaupunkiviheralueiden merkitystä hiilensidonnassa sekä sotedatan luotettavaa hyödyntämistä.
Blue sea, golden grass and green woods in a view to Laajalahti nature reserve

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on myöntänyt kahdessa ohjelmassa noin 34 miljoonaa euroa yhdeksälle konsortiolle eli hankekokonaisuudelle. Ohjelmat ovat Ilmastonmuutos ja ihminen (CLIMATE) sekä Tiedon lukutaito ja tietoon perustuva päätöksenteko (LITERACY).

Aalto-yliopisto toimii partnerina kahdessa osahankkeessa: kaupunkiviheralueiden hiilensidontaa tutkivassa Co-Carbon -hankkeessa, sekä sotedatan hyödyntämistä tutkivassa Datalit-hankkeessa.  

Co-Carbon – kaupunkivihreä ilmastonmuutoksessa

Kolmivuotisessa Co-Carbon -hankkeessa ilmakehä-, maaperä- ja sosiaalitieteilijät sekä maisema-arkkitehdit tutkivat kaupunkivihreän mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tutkimuskonsortiota johtaa Helsingin yliopisto, ja partnereina Aalto-yliopiston ohella ovat Ilmatieteen laitos ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Hankkeelle myönnetty rahoitus on yhteensä 3,6 miljoonaa euroa, josta Aallon osuus on noin miljoona euroa.

Aalto-yliopistossa tutkitaan ja kehitetään kaupunki- ja maisemasuunnittelun ratkaisuja hiilensidonnan tehostamiseksi ja luodaan esimerkiksi menetelmiä vihreän infrastruktuurin elinkaarilaskentaan. Tarkastelun kohteena on myös kuluttajien hiilikädenjälki.

“Kaupunkivihreän hiilensidontapotentiaalin hyödyntämistä kaupunki- ja maisemasuunnittelussa on toistaiseksi tutkittu niukasti. Monitieteinen työryhmämme pyrkii tuottamaan käytäntöön sovellettavaa ja päätöksentekoon vaikuttavaa tutkimustietoa yhdessä laajan sidosryhmäverkoston kanssa”, sanoo professori Ranja Hautamäki arkkitehtuurin laitokselta.

”Tutkimme myös hiilen varastointia kaupunkiviheralueilla kuluttajan näkökulmasta, sekä kaupunkiviljelyn ja puutarhanhoidon vaikutusta ajankäyttöön, kulutukseen ja hiilijalanjälkiin”, kertoo tutkijatohtori Juudit Ottelin rakennetun ympäristön laitokselta.

Datalit – hyviä käytäntöjä suomalaisen sotedatan käyttöön

Datalit-hankkeessa kehitetään ymmärrettäviä ja luotettavia käytäntöjä suomalaisen sotedatan hyödyntämiseksi. Tutkimuskohteena ovat niin sotedataan liittyvät keskeiset käsitteet kuin viranomaisten sotedatan kestävä käyttö. Tutkimuskonsortiota johtaa Helsingin yliopisto, ja Aalto-yliopiston ohella mukana on Itä-Suomen yliopisto sekä lukuisia yhteistyökumppaneita. Hankkeelle myönnetty rahoitus on yhteensä 3,9 miljoonaa euroa, josta Aallon osuus on 725.642 euroa.  

Aalto-yliopiston tehtävänä hankkeessa on kehittää koneoppimismenetelmiä ja -malleja sotedatalle. Tutkimusta johtaa apulaisprofessori Pekka Marttinen tietotekniikan laitokselta.

Strategisen tutkimuksen CLIMATE- ja LITERACY-ohjelmat ovat uusia ja toimivat vuoteen 2026 saakka. Suomen Akatemia kertoi päätöksistä 10. marraskuuta.

Lue lisää rahoitetuista hankkeista:

Kuva Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto

Lue lisää Datalit- ja Co-Carbon -tutkimushankkeista

Kuva: Matti Ahlgren.

Pekka Marttinen: On erittäin tärkeää, että sotedatasta pidetään hyvää huolta

DATALIT-hankkeessa kehitetään ymmärrettäviä ja luotettavia käytäntöjä suomalaisen sotedatan hyödyntämiseksi.

Uutiset
Kaksi poikaa leikkimässä ilta-auringossa kaupungin viheralueella, jonka keskellä on pieni lampi ja sen ympärillä kiviasetelma.

Kaupunkien viheralueet auttavat ilmastonmuutoksen hillitsemisessä

Aalto-yliopisto on mukana CO-CARBON-tutkimushankkeessa, jossa haetaan keinoja tuoda viheralueiden hiilensidonta mukaan kaupunkisuunnitteluun ja päätöksentekoon.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.