ɫɫ

Uutiset

Rahoitusta energiatehokkaan laskennan ja sarveiskalvon sairauksien varhaisen diagnostiikan kehittämiseen

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön myöntämä rahoitus kahdelle Aallon tutkimushankkeelle on yhteensä lähes 1,3 miljoonaa euroa. Hankkeissa tutkitaan täysin uudenlaista tietokoneista syntyvää hukkalämpöä vähentävää teknologiaa, sekä tehokkaampia menetelmiä silmän sarveiskalvon sairauksien varhaiseen havaitsemiseen.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt kahdelle Aalto-yliopiston tutkimushankkeelle yhteensä lähes 1,3 miljoonan euron rahoituksen Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta. Ohjelman kautta säätiö rahoittaa kunnianhimoisia tutkimusavauksia, jotka uudistavat suomalaista teollisuutta ja yhteiskuntaa.

Rahoitetuissa Aalto-yliopiston hankkeissa tutkitaan täysin uudenlaista tietokoneista syntyvää hukkalämpöä vähentävää teknologiaa, sekä tehokkaampia menetelmiä silmän sarveiskalvon sairauksien varhaiseen havaitsemiseen.

Spinaaltojen optinen hallinta energiatehokkaaseen laskentaan

Sebastiaan van Dijkenin ja Päivi Törmän johtamassa hankkeessa kehitetään tietojenkäsittelyn mullistavaa lähestymistapaa, joka voisi huomattavasti vähentää tieto- ja viestintäteknologia-alan energiankulutusta. Tutkijat pyrkivät luomaan pienitehoisia, magneettisiin aaltoihin perustuvia laskentamenetelmiä, joilla on potentiaalia edistää uusia teknologiateollisuuden aloja ja luoda työpaikkoja tietojenkäsittelyn, anturitekniikan ja viestinnän aloille.

Hankkeessa tutkitaan uutta teknologiaratkaisua, joka perustuu magneettisiin aaltoihin eli spinaaltoihin. Spinaallot aallot kulkevat magneettisten materiaalien läpi ja mahdollistavat tiedonkäsittelyn ilman perinteiselle elektroniikalle väistämätöntä hukkalämpöä.

Tutkimusryhmä on hiljattain oppinut ohjaamaan spinaaltoja 100000 kertaa nopeammin kuin aiemmat menetelmät. Tähän käytetty lähestymistapa perustuu termoplastiseen lämmitykseen. Nyt tutkijat pyrkivät kehittyneempään tekniikkaan, joka perustuu spinaaltojen ja pintaplasmonitilojen väliseen suoraan kytkentään. Magneettikenttien tuottaminen muutoin kuin lämmitystä käyttämällä voisi johtaa ultranopeaan, lokaaliin spinaaltojen hallintaan ilman haitallista hukkalämpöä, ja siten mahdollistaa tehokkaan tietojenkäsittelyn. Menetelmä poistaisi myös tarpeen jatkuvaan tiedonsiirtoon prosessointi- ja muistiyksiköiden välillä.

Herkempiä menetelmiä sarveiskalvon sairauksien varhaiseen kosketuksettomaan havaitsemiseen

Zachary Taylor ja CorneaSense-tutkimustiimi kehittävät tehokkaampia menetelmiä silmän sarveiskalvon sairauksien varhaiseen havaitsemiseen ja hallintaan. Varhainen havaitseminen voi parantaa merkittävästi potilaiden hoitotuloksia ja vähentää vakavien sairauksien etenemistä. Tutkimusryhmän tavoitteena on yhdistää sarveiskalvon diagnostiikan teknologioita kehittyneisiin optisiin tekniikoihin.

Monet sarveiskalvosairaudet liittyvät sarveiskalvon vesipitoisuuden muutoksiin, joita on vaikea havaita ajoissa. Tutkijat pyrkivät selvittämään, miten sarveiskalvon vesipitoisuuden muutoksia voidaan havaita tarkemmin ja aikaisemmin kuin nykyisillä menetelmillä. Päästäkseen tähän tutkijat hyödyntävät diffraktiivisia optisia elementtejä, jotka manipuloivat valoa taittumisen tai heijastumisen sijaan taivuttaen sitä esteen ympäri.

Tutkimusryhmä on ollut edelläkävijä kosketusta välttävien, ei-invasiivisten menetelmien kehittämisessä sarveiskalvon vesipitoisuuden määrittämiseksi terahertsisäteilyn avulla. Tässä on onnistuttu mukauttamalla kaukomittausteknologiaa sarveiskalvon kudosmittauksiin. Myös laboratoriossa on saatu lupaavia havaitsemisen tuloksia – seuraavaksi tutkijat aikovat suunnitella diffraktiivisia optisia elementtejä, jotka muokkaavat terahertsisäteen optimaalisesti ihmisen sarveiskalvoihin, jotta kudoksen ominaisuuksista saadaan tietoa. 

Lue lisää (> tiedote sivuilla)

Tutustu tutkimushankkeisiimme

Päivi Törmä ja Sebastiaan van Dijken

Tietokoneet haaskaavat valtavasti energiaa – nyt tutkijat kehittävät laskentaa, joka tuottaa huomattavasti vähemmän hukkalämpöä

Nykyiset tietokoneet ovat suuria energiasyöppöjä. Aalto-yliopiston tutkijat ovat juuri saaneet merkittävän Tulevaisuuden tekijät -rahoituksen ongelman ratkaisemiseksi.

Uutiset
Close up of a human eye

Corneasense

Silmän sarveiskalvon terveyden tarkkaa diagnostiikkaa ja hoitoa

Innovaatioportfolio
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.