ɫɫ

Uutiset

Puun ominaisuudet esiin mallintamalla

Mallintamien antaa mahdollisuuden selvittää puun rakenteen vaikutusta sen mekaanisiin ominaisuuksiin kuten jäykkyyteen.
Aalto University School of Engineering

FM Johanna Sjölund esitti väitöstyössään mallin, jonka avulla kuusipuun jäykkyys voitiin valittuja parametreja käyttäen laskea missä tahansa vuosirenkaan kohdassa. Hän esitti myös menetelmiä, jotka auttavat kehittämään aiemmin julkaistuja malleja.

Puun ominaisuudet kiinnostavat, koska sitä käytetään paljon erilaisissa sovelluksissa kuten rakentamisessa, paperin valmistuksessa, huonekalu- ja pakkausteollisuudessa.

- Puulla on monimutkainen rakenne. Mallintamalla voidaan saada hyvä kuva yksittäisten ominaisuuksien, kuten solujen geometrian ja soluseinien paksuuden vaikutuksesta puun jäykkyyteen, Sjölund sanoo.

Jos mallista saadaan riittävän hyvä, sen avulla voidaan korvata työläitä aikaa vieviä fysikaalisia kokeita. Mallinnuksella voidaan tutkia, miten yksittäiset rakenteelliset tekijät ja niiden vaihtelu vaikuttavat puun käyttäytymiseen.

- Mallinnuksella on esimerkiksi saatu selville, että puusolujen muodolla on huomattavasti suurempi vaikutus jäykkyyteen kuin aiemmin oletettiin, Sjölund sanoo.

Puu on ympäristöystävällinen materiaali, jolla on hyvät mekaaniset ominaisuudet. Suosio lisää osaltaan kiinnostusta mallintamiseen, jota tietokoneiden laskentatehon kasvu helpottaa.

- Ehkä saamme vielä laskentamallin, jonka avulla pystytään riittävän tarkasti arvioimaan puun kestävyyttä ja ominaisuuksia erilaisissa rakenteissa. Siten rakenteet voitaisiin mitoittaa oikein ja säästää materiaalia. Joku toinen malli voi auttaa kehittämään sellun valmistusprosessia nykyistä energiatehokkaammaksi, Sjölund visioi.

Yhtä solua monistaen

Väitöstutkimus toi esiin, että solujen paksuuden vaihtelu solusta toiseen vaikuttaa kuusipuun jäykkyyteen huomattavasti enemmän kuin solujen muodon vaihtelu. Siten Sjölund päätyi jättämään mallista solujen muodon vaihtelun kokonaan pois.

- Kun jätetään epäoleelliset parametrit pois, voidaan keskittyä oleellisiin parametreihin ja niiden vaikutusten huolelliseen mallintamisen. Samalla vähennetään huomattavasti mallinnuksen vaatimaa laskenta-aikaa.

Solun muodon vaihtelun pois jättäminen avasi mahdollisuuden perustaa mallinnus yhteen soluun, joka edustaa ääretöntä solujoukkoa.

Yhteen soluun perustuva mallinnus vähensi laskenta-aikaa entisestään. Sen seurauksena malliin voitiin nyt ottaa mukaan puun ortotrooppisuudesta johtuvat yhdeksän parametria. Ortotrooppisuus tarkoittaa sitä, että yksittäisen solun seinämillä on erilaiset ominaisuudet eri suuntiin.

Mallin toimivuuden Sjölund varmisti solurakenteisen Nomexin avulla, jota esimerkiksi auto- ja ilmailuteollisuus käyttävät sovelluksissaan.

FM Johanna Sjölund väitteli 24.4.2015 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa, sovelletun mekaniikan laitoksella. Aiheena oli geometrian ja materiaaliparametrien vaikutus puun jäykkyyteen. Väitöskirjan nimi on englanniksi Effect of cell structure geometric and elastic parameters on wood rigidity.

Väitöskirjan verkko-osoite: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/49

äپٴᲹ:

Johanna Sjölund

puh. 044 270 4670,  johanna.sjolund@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.