ɫɫ

Uutiset

Professori Yrjö Sotamaalle Kiinan kunniapalkinto

Chinese Government Friendship Award -palkinto on Kiinan korkein ulkomaalaisille asiantuntijoille myönnettävä tunnustus.

Aalto-yliopiston emeritusprofessori Yrjö Sotamaa on saanut Kiinan varapääministerin Ma Kain jakaman kunniapalkinnon Chinese Government Friendship Awardin. Sen saa tänä vuonna noin 50 eri puolilta maailmaa olevaa henkilöä, jotka ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet maan taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen.

Professori Sotamaa toimi Aalto-yliopiston edeltäjän Taideteollisen korkeakoulun pitkäaikaisena rehtorina vuosina 1986–2008. Hän oli myös maailman muotoiluyliopistojen järjestön CUMULUS Associationin ensimmäinen presidentti (2001–2007). Sotamaa on kehittänyt aktiivisesti Suomen ja Kiinan välistä yliopisto-, innovaatio- ja muotoiluyhteistyötä. Hän oli myös Helsinki World Design Capital 2012 -hankkeen pääedustaja Kiinassa ja toimi sen suurimman ulkomaisen tapahtuman Radical Design Weekin johtajana.

Aalto-yliopisto tekee laajaa yhteistyötä Shanghaissa sijaitsevan Tongji-yliopiston kanssa. Yrjö Sotamaa aloitti tämän yhteistyön ja toimi mm. Aalto-yliopiston ja Shanghain Tongji-yliopiston yhdessä perustaman Sino-Finnish Centerin johdossa vuosina 2010–2013. Tärkeä osa Aalto-yliopiston toimintaa Shanghaissa on Tongji-yliopiston kampuksella sijaitseva Aalto-yliopiston Design Factory, joka tuo Kiinaan uudenlaista oppimiskulttuuria ja mahdollistaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Professori Sotamaa kutsuttiin Tongji-yliopiston professoriksi vuonna 2008 ja vuonna 2009 sen uuden College of Design and Innovationin (D&I) neuvoa antavaksi dekaaniksi. Korkeakoulu on osa Kiinan kunnianhimoista designin, kestävän kehityksen ja luovan teollisuuden kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea maan elinkeinoelämän muutosta “maailman tehtaasta” alkuperäisiä tuotteita tuottavaksi luovaksi kestävän kehityksen taloudeksi. D&I-korkeakoulun dekaani Lou Yongqi on toiminut syksyllä 2014 Aalto-yliopistossa vierailevana professorina.

äپٴᲹ:

Emeritusprofessori Yrjö Sotamaa
p. 0500 503 868
yrjo.sotamaa@aalto.fi
Aalto-yliopisto

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.