Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi
Hänen tutkimusaiheitaan ovat tilastollinen signaalinkäsittely, langaton tietoliikenne, tutkatekniikka, monisensorijärjestelmät sekä koneoppiminen.
Euroopan tiedeakatemia pyrkii edistämään korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, oppimista, ja koulutusta. Vuonna 1988 perustetulla akatemialla on yli 4 500 jäsentä, joihin kuuluu johtavia tieteellisiä asiantuntijoita fysiikan ja tekniikan, biologian ja lääketieteen, matematiikan, humanististen tieteiden, yhteiskunta- ja kognitiivisten tieteiden, taloustieteen ja oikeustieteen alalta. .
"Kiitokset erityisesti erinomaisille entisille ja nykyisille jatko-opiskelijoilleni sekä yhteistyökumppaneilleni, joiden kanssa olen saanut tehdä mielenkiintoista tiedettä ja oppia uusia asioita", sanoo professori Visa Koivunen.
Entä millaisia asioita odotat jäsenyydeltä eniten?
"Akatemialla on tärkeä rooli tieteellisen tiedon ja tutkimuksella, havainnoilla ja datalla todennettujen tulosten korostamisessa päätöksenteossa polarisoituneiden mielipiteiden sijaan. Tieteellisen tutkimuksen avulla löydetään ratkaisuja sekä pieniin että vaativiin laajoihin ongelmiin ja varmistetaan suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyky pitkällä tähtäimellä."
Visa Koivunen nimitettiin Aalto-professoriksi
Signaalinkäsittelyn professori Visa Koivunen nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa. Arvonimi myönnetään professorille, jonka tieteelliset ansiot ovat poikkeuksellisen merkittäviä.
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.