ɫɫ

Uutiset

Professori Olav Tirkkoselle IEEE Fellow -arvo

Professori Tirkkonen saa tunnustusta langattomien ympäristöjen kehitystyöstä.
Professori Olav Tirkkonen IEEE Fellow
Professori Olav Tirkkonen. Kuva: Aalto-yliopisto / Anni Hanen

Professori Olav Tirkkonen Aalto-yliopiston tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitokselta on saanut IEEE Fellow -arvonimen tammikuusta 2023 alkaen.

”IEEE Fellow -arvo on suuri ammatillinen kunnia, suurimpia heti yliopiston professoriksi valinnan jälkeen. Tunnustus on pari vuosikymmentä kestäneestä työstäni, jota olen osittain tehnyt teollisuudessa ja tiiviissä yhteistyössä teollisten kumppaneiden kanssa. Minulla on ollut poikkeuksellinen joukkueonni niin teollisuudessa kuin yliopistossakin ja haluan kiittää kaikkia kollegoitani ja opiskelijoita yhteistyöstä vuosien varrella”, hän sanoo.

Professori Tirkkonen kehittää tietoliikenneteoriaa, lähinnä langattomaan tiedonsiirtoon ja solukkoradiojärjestelmiin liittyen, lyhyesti tämän voisi ilmaista käsitteillä 4G, 5G, 6G, XG.

"Syvennyn työssäni langattomiin ympäristöihin, joissa on useampia lähettäjiä ja vastaanottajia, ja näillä on useita antenneja. Erityisosaamiseni on kantataajuusviestinnässä, eli miten bittejä kuvataan langattomiin signaaleihin lähettimessä ja miten niitä havaitaan vastaanottimessa."

IEEE on maailman suurin teknisten ammattilaisten järjestö, jolla on yli 400 000 jäsentä. IEEE myöntää Fellow-arvon järjestön poikkeuksellisen ansioituneille jäsenille. Valittujen joukko on pieni, sillä yhtenä vuonna valittujen kokonaismäärä ei saa ylittää 0,1 % äänioikeutetuista jäsenistä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.