Professori Kai Virtanen valittu vuoden 2015 operaatiotutkijaksi
Operaatiotutkimusseuran perustelee Operaatiotutkijan valintaa sillä, että hän on käytännön työllään tai tutkimuksellaan edistänyt merkittävästi operaatiotutkimuksen sovelluksia tai teoriaa.
Kai Virtanen valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1996 ja väitteli tohtoriksi vuonna 2005 Teknillisestä korkeakoulusta. Hän on kuulunut Matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen Systeemianalyysin laboratorion tutkimusryhmän henkilökuntaan jo pitkään ja 2013 hänet nimitettiin Professor of Practice –tehtävään laitoksella. Hän on myös Maanpuolustuskorkeakoulun Operaatiotaidon ja taktiikan laitoksen operaatiotutkimuksen dosentti.
Virtanen ja hänen tutkimusryhmäsä on soveltanut ja kehittänyt optimointi- ja simulointimenetelmiä sekä päätösanalyysin tarjoamia tekniikoita ilmataistelun ja ilmaoperaatioiden suunnitteluun sekä ilmavalvontajärjestelmän ja lentoteknisen tukeutumisjärjestelmän käytön tukemiseen.
Suomen Operaatiotutkimusseura ry (Finnish Operations Research Society, FORS) on vuonna 1973 perustettu tieteellinen seura, jonka edistää toiminnallaan operaatiotutkimusta tieteenalana, tukee meÂÂneÂtelmien vastuullista soveltamista ja toimii operaatiotutkimuksesta kiinÂnostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä
.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Prof. Mikael Collan
FORSin puheenjohtaja
Mikael.Collan@lut.fi
0505567185
Lue lisää uutisia
Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto
Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.