ɫɫ

Uutiset

Professori emerita Kaisa Nybergille Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinto

Kaisa Nyberg palkittiin tiedon tehokkaasta salaamisesta ja turvallisista viestien valtateistä.

Professori emerita Kaisa Nyberg on tutkinut Aalto-yliopistossa tiedon ja kommunikaation turvaamisen matemaattisia menetelmiä. Nyberg toimi kryptologian professorina vuosina 2005-2016, eläkkeelle jäämiseensä saakka. Hän on Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinnosta hyvin otettu.

”Suomen Kulttuurirahaston palkintoja on jaettu 1940-luvun alusta alkaen, alkuaikoina monille suomalaisen yhteiskunnan rakentajille tieteen ja taiteen aloilla. Siinä seurassa tunnen itseni kovin pieneksi. Aikaisemmista palkinnonsaajista voisin mainita Alvar Aallon vuodelta 1949, ja neuroverkkojen tutkimisesta maailmanlaajuisestikin tunnetun akateemikon ja emeritusprofessori Teuvo Kohosen vuodelta 1994”, kertoo Kaisa Nyberg.

Kaisa Nyberg sai aikaan kryptologian opetuksen ja tutkimuksen kehittymisen ja vakiintumisen Suomessa. Hän on myös omalla esimerkillään pyrkinyt vaikuttamaan sen puolesta, että nykyistä useampi nuori nainen löytäisi oman alansa matemaattisten ja teknisten tieteiden parista.

”Oli hienoa saada toimia professorina Aalto-yliopistossa runsaat 11 vuotta ennen eläkkeelle jäämistä”, lisää Nyberg.

Ennen Aalto-yliopiston professuuria, vuodesta 1987 alkaen, Kaisa Nyberg toimi matematiikan tohtorina Puolustusvoimissa. Puolustusvoimista Nyberg siirtyi Nokian tutkimuskeskukseen saamaan teollisuuskokemusta. Tämä tapahtui vuonna 1998. Nokialla Nyberg tutki matkapuhelinten salausmenetelmiä osana kansainvälistä asiantuntijaryhmää. Tuolloin kehitetyt salaustekniset, standardoidut ratkaisut ovatkin tällä hetkellä käytössä miljardeissa matkapuhelinlaitteissa ympäri maailmaa.

Nybergin on myös kehittänyt Bluetooth-laitteiden paritusmenetelmän yhteistyössä Nokian ja Microsoftin kansainvälisen asiantuntijaryhmän kanssa. Nyberg on toiminut myös tietoturvallisuuden asiantuntijana erilaisten kriittisten järjestelmien suunnittelussa, kuten kansalaisten nettiäänestystä valmisteltaessa.

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2. kolme 30 000 euron palkintoa merkittävistä kulttuuriteoista. Palkinnon saivat Kaisa Nybergin lisäksi muotoilija, tekstiilitaiteilija Markku Piri ja elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen.

äپٴDz:

Kaisa Nyberg
Professori emerita
Aalto-yliopisto
kaisa.nyberg@aalto.fi

Suomen Kulttuurirahaston

Suomen Kulttuurirahaston

Kuvassa Kaisa Nyberg. Kuva: Suomen Kulttuurirahasto, Heikki Tuuli.

Video: Suomen Kulttuurirahasto.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.