ɫɫ

Uutiset

Professori Dominic Stead tutkii kaupunkeja ja kestävää liikkumista

Liikennetekniikan ja maankäytön suunnittelun professoriksi nimitetty Dominic Stead edustaa alansa huippua. Hän on monialainen ja kokenut tutkija ja hänen julkaisujaan on siteerattu laajasti.
Professor Dominic Stead

Dominic Stead nimitettiin 1.1.2021 alkaen liikennetekniikan ja maankäytön suunnittelun professoriksi Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitokselle.

Hänen tutkimuksensa keskittyy kestävän kaupunkiliikenteen ja maankäytön suunnitteluun ja siihen liittyviin päätöksentekoprosesseihin. Ennen Aalto-yliopistoon saapumistaan Stead on työskennellyt professorina Delftin teknillisessä yliopistossa sekä tutkijana ja vierailevana professorina monissa Euroopan ja Australian huippuyliopistoissa. Hänellä on monialainen koulutustausta; tohtorintutkinto maankäytön suunnittelun alalta sekä maisterintutkinnot ympäristötieteiden ja kaavoituksen aloilta.

Hän on johtanut ja kehittänyt yli 15 isoa kansainvälistä tutkimushanketta, joita ovat rahoittaneet muun muassa ESPON EGTC (European Grouping on Territorial Cooperation), Euroopan komissio ja Yhdistyneet kansakunnat.

Dominic Stead on työskennellyt myös tutkimuksen arvioijana muun muassa Euroopan komission, COST-tutkijaverkoston, Suomen Akatemian, ruotsalaisen Formas-tutkimusneuvoston, NordForskin, Norjan tutkimusneuvoston ja Latvian koulutuksen kehittämisviraston toimeksiannosta. Hän on toiminut myös useiden konferenssien tieteellisten neuvottelukuntien jäsenenä.

Hän on julkaissut laajalti vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Julkaisut ovat keränneet runsaasti viittauksia ja vaikuttaneet päätöksentekoon. Stead on Planning Practice and Research -lehden toimittaja ja on mukana viiden vertaisarvioidun, kansainvälisen tiedelehden toimituskunnassa.

Opettamisesta Steadilla on 25 vuoden kokemus. Hän haluaa edistää kriittistä ajattelua ja analyysiä, innovaatiota, ongelmanratkaisua ja vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa.

Neljä kysymystä professori Dominic Steadille

Mikä sai sinut kiinnostumaan maankäytön suunnittelusta?

Kiinnostus ympäristöä kohtaan ja halu tehdä kaupungeista houkuttelevampia asukkaille, työntekijöille ja vierailijoille.

Miten kaupunki voidaan suunnitella kestävää liikennettä varten?

Antamalla enemmän tilaa ja arvoa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Tila ja tärkeysjärjestys eivät kuitenkaan riitä – kävelemisestä ja pyöräilystä pitää tehdä houkuttelevaa ja miellyttävää. Rakennetut ympäristöt vaativat huolellista suunnittelua, jotta saisimme aikaan vetovoimaisia ja turvallisia alueita, joissa eri palvelut ja mukavuudet löytyvät läheltä.

Mikä on itsellesi mieluisin tapa liikkua kaupungissa?

Kävellen ja pyöräillen, joskus myös juosten.

Kolme asiaa, jotka muuttaisit pääkaupunkiseudulla?

En osaa sanoa vielä!

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
johtava työelämäasiantuntija Jari Eklund
Nimitykset Julkaistu:

”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”

Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.