ɫɫ

Uutiset

Pop-upit ja liikkuvat mainokset ärsyttävät kuluttajia

Mainosten saama suurempi huomioarvo ei aina paranna mainonnan tehokkuutta, väitöstutkimus osoittaa.

Ekonomi, MBA Jarmo Kuisma tarkasteli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässään väitöstutkimuksessa sitä, miten kuluttajat havaitsivat verkkosivuilla olevat mainokset ja reagoivat niihin.

Kuisma havaitsi, että kuluttajat katsoivat mainoksia enemmän surffatessaan verkkosivuilla kuin silloin, kun he olivat verkossa suorittamassa tavoitteellisia tehtäviä tai etsimässä tarkkoja tietoja. Mainokset saivat positiivista huomiota myös silloin, kun ne olivat teemoiltaan samansuuntaisia verkkosivujen sisällön kanssa. Sen sijaan pakollista huomiota vaativat mainosmuodot, kuten pop-upit ja liikkuvat mainokset aiheuttivat kuluttajissa helposti ärsytystä ja torjuntareaktioita.

Tutkimuksessa ilmeni myös yllättävä seikka: mainosten saama suurempi huomioarvo ei kaikissa tilanteissa parantanut mainosten muistamista. Toisaalta lukemisen tehokkuus ei myöskään parantunut, vaikka tekstiä ympäröivät mainokset poistettiin. Lisäksi jo melko pienikin mainosten toistojen määrän lisäys paransi niiden havaitsemista ja muistamista

Yhteisvaikutus ratkaisee

Väitöstutkimuksen mukaan mainonnan havaitseminen ja muistaminen sekä kuluttajan suhtautuminen mainoksiin riippuu useista eri tekijöistä, jotka ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Näitä ovat muun muassa mainoksen koko, formaatti, sijainti verkkosivulla ja mainoksen sisällön sopivuus sivuston teemaan. Myös kuluttajan aikomukset ja kyky prosessoida verkossa olevaa informaatiota vaikuttavat mainosten katsomiseen ja muistamiseen.

– Tutkimus tuottaa lisätietoa kuluttajan käyttäytymisestä ja havaitsemisprosesseista dynaamisessa verkkoympäristössä, missä mainonnan vaikutusten tutkiminen on haastavampaa kuin perinteisissä mainosmedioissa, Kuisma kertoo.    

Tutkimus tehtiin silmänliikemenetelmällä, eli tallentamalla kuluttajien katseen kulku verkkosivuilla.   

– Näin saadaan tietoa kuluttajien reaktioista mainosten katsomisen aikana, kun perinteiset menetelmät mittaavat mainonnan tehokkuutta vasta mainonnan havaitsemisen jälkeen. Mainosten herättämä huomio ja niiden visuaalinen prosessointi ovat perusedellytyksiä tehokkaalle mainonnalle, Jarmo Kuisma kertoo.

Markkinoijille ja mainonnantekijöille tutkimus neuvoo, kuinka verkkomainonta voi saada huomiota kuluttajaa ärsyttämättä siitäkin huolimatta, että mainos- ja informaatiotulva lisääntyy jatkuvasti.

äöپܳܲ

Jarmo Kuisman väitöstutkimus Consumer Perception of Online Advertising - The Effects of Animation, Ad Characteristics, Repetition and Task Relevancy on Attention and Memory esitetään tarkistettavaksi Kauppakorkeakoulun päärakennuksen juhlasalissa, Runeberginkatu 14–16, keskiviikkona 4. marraskuuta 2015 klo 12.00.

Vastaväittäjänä toimii professori Andrew Duchowski (Clemson University) ja kustoksena professori (active emeritus) Kristian Möller.

äپٴᲹ:
Jarmo Kuisma
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
p. 050 060 5562
jarmo.kuisma@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.