ɫɫ

Uutiset

Poliitikot eivät helposti käännä takkiaan

Kokemus politiikasta ei välttämättä saa poliitikkoja muuttamaan vaaliohjelmiaan seuraavissa vaaleissa, tuore väitöstutkimus osoittaa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevä KTM Riikka Savolainen selvitti poliittisen taloustieteen väitöskirjassaan, vaikuttaako aikaisempi kokemus kunnanvaltuutettuna toimimisesta poliitikkojen vaaliohjelmissaan esittämiin käsityksiin sopivasta tulonjaosta tai julkisen sektorin optimaalisesta koosta.

Aineistonaan hänellä oli ehdokkaiden Ylen vaalikoneeseen antamat vastaukset vuosien 2008 ja 2012 kunnallisvaaleista. Vaalien välinen ajanjakso on erityisen mielenkiintoinen siksi, että neljän vuoden aikana kuntien toimintaympäristö muuttui nopeasti työttömyyden kasvun vuoksi. Koska suurin osa kuntien verotuloista tulee tuloveroista, työllisyydellä on iso merkitys kuntien talouden tasapainolle.

– Tutkimuksessani selvisi, että kunnanvaltuutettuna toimiminen ei vaikuta poliitikkojen vaaliohjelmiin seuraavissa vaaleissa. Vaaliohjelmat eivät muuttuneet niissäkään kunnissa, joissa kunnan taloustilanne oli heikentynyt vaaleja edeltävän valtuustokauden aikana. Tämä oli yllättävä tulos, koska hypoteesini oli, että ensikäden kosketus toimintaympäristön heikentymiseen saisi poliitikot kannattamaan säästöjä, Riikka Savolainen kertoo.

äöپܳܲ

Riikka Savolaisen tohtorinväitöskirja Essays on Empirical Political Economics tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Chydenia-rakennuksen Stora Enso -salissa (Runeberginkatu 22–24, 3. krs.), maanantaina 21. joulukuuta 2015 klo 12.00.

Opponenttina toimii professori Kaisa Kotakorpi (Turun yliopisto) ja kustoksena professori Juuso Välimäki.

äپٴᲹ:
Riikka Savolainen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
riikka.savolainen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.