PlastLIFE edistää muovien kestävää kiertotaloutta
Aalto-yliopiston rooli projektissa on tarjota tutkimukseen perustuvia keinoja kiertotalouden tiivistämiseen ja tutkii mm. innovoinnin haasteita, jotka hidastavat kestävyysmurroksen etenemistä. Aalto-yliopistolla on projektissa erityinen rooli ekosysteemisen liiketoiminnan edistämisessä. Tähän tarkoitukseen kehitetään työkalupakki, joka auttaa alan yrityksiä löytämään yhteistyöhön perustuvia uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiertotalouden eduksi.
Projektin monimuotoinen toimijajoukko kehittää yhteistyössä Suomen Ympäristökeskuksen (Syke) vetämänä keinoja
- muovien aiheuttamien ympäristöhaittojen, roskaantumisen ja turhan kulutuksen vähentämiseksi,
- muovijätteen kierrätyksen tehostamiseksi,
- fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseksi ja kierrätysmuovien hyödyntämiseksi sekä
- muovijätteen sisältämien haitallisten aineiden analytiikan ja riskinarvioinnin kehittämiseksi.
PlastLIFE on mukana toteuttamassa Suomen kansallista ohjelmaa Muovitiekarttaa, jonka tavoitteena on muovin kiertotalouden läpimurto Suomessa vuoteen 2030 mennessä.
PlastLIFE on laaja kansallinen yhteistyöhanke muovien kiertotalouden edistämiseksi. Tavoitteena on kestävä muovien kiertotalous Suomessa vuoteen 2035 mennessä. Seitsenvuotinen hanke käynnistyi joulukuussa 2022 ja jatkuu vuoden 2029 loppuun saakka. Se kuuluu EU:n LIFE-ohjelmaan ja on kokonaisbudjetiltaan noin 20 miljoonaa euroa.
Lisätietoja PlastLIFE-hankkeesta
- Lisätietoa ohjelman
- Seuraa somessa: #plastlife
- Lisätietoja Aalto-yliopiston roolista PlastLIFE-hankkeessa antaa tutkijatohtori Esko Hakanen
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.