ɫɫ��

"Usein kuulee sanottavan, että Helsingissä on talvella aina pimeää. Mutta kun oikein keskittyy, niin huomaa, ettei se pidäkään paikkaansa: öinen valonkajastus on niin voimakasta, että aina on nähtävissä paksu kerros tahmeaa keltaista valoa. Oikeastaan koskaan ei ole täysin pimeää", Mathias Schach sanoo.

Tähän valohaittaan Schach ja hänen opiskelijakollegansa Monica Hauck etsivät nyt ratkaisua projektissaan, jota esiteltiin myös Designs for a Cooler Planet 2023 -näyttelyssä. Projektin tavoitteena on paitsi lisätä tietoisuutta kaupunkien valosaasteesta, myös auttaa ihmisiä torjumaan sen aiheuttamia ongelmia.

"Valosaaste on tietyllä tapaa näkymätöntä, eikä siitä puhuta läheskään yhtä paljon kuin muista ympäristöongelmista. Sillä on kuitenkin suuri vaikutus paitsi ympäristöön, myös meihin ihmisiin", Hauck sanoo, ja viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan keinovalo voi häiritä unirytmiämme ja sitä kautta lisätä terveysriskejä ja heikentää hyvinvointia.

Valohaitassa ei kuitenkaan ole kyse vain mitattavista riskeistä tai hyödyistä. Keskustellessani nuorten taiteilijoiden kanssa me kaikki kolme muistelemme lapsuutemme syvempiä, pimeämpiä taivaankansia.

"Olen kotoisin Kanadasta, ja saatoin lapsena mennä pimeällä takapihalle ja näin Linnunradan. Nykyään se ei todellakaan ole enää mahdollista", Hauck sanoo.

"Olen tottunut näkemään yötaivasta – en nyt ehkä Linnunrataa, mutta ehdottomasti enemmän taivasta kuin nyt Helsingissä. Vielä noin sata vuotta sitten meillä ei edes ollut keinovaloja, nyt niitä on kaikkialla. Mitä se merkitsee ihmisten ja muiden lajien elämälle, kun mainokset ja valotaulut loimottavat kaiken yötä", Itävallassa maaseudun tähtitaivaiden alla varttunut Schach pohtii.

Taide herättää toimintaan

Hauckin mukaan taiteilijana hänelle on tärkeää, että tekemällään työllä voi saada aikaan myönteistä muutosta.

"Yritän löytää erilaisia menetelmiä, joilla voin luoda ihmisten mieliin jäävän, emotionaalisesti ja älyllisesti upottavan ja mukaansatempaavan ympäristön. Se voisi kannustaa heitä tekemään muutoksia elämässään tai ylipäätään muuttamaan käyttäytymistään", hän jatkaa.

Kun Schach ehdotti valosaastetta käsittelevän installaation työstämistä Designs for a Cooler Planet -näyttelyyn, Hauck näki sen loistavana tilaisuutena kehittää tätä lähestymistapaansa – ja hanke sopi hyvin yhteen myös hänen opinnäytetyöhönsä tekemän tutkimuksen kanssa.

"Tämä on erinomainen tapa testata näitä välineitä nyt, sen sijaan, että odottaisin opintojen jälkeistä aikaa tällaisen taiteen tekemiseen", hän sanoo.

Näyttelyssä koettiin interaktiivinen, immersiivinen videoinstallaatio, josta käy ilmi valosaasteen valtava määrä Helsingin eri kolkissa. Samalla ihmiset pääsivät myös kokemaan, millaista öisen taivaan alla voisi olla ilman valoa.

Taiteilijoita kiinnostaa sekin, miten kaupunkien valosaaste vaikuttaa ihmisten lisäksi myös muihin eläinlajeihin, mutta tämä jäi taka-alalle itse näyttelyssä. Sen sijaan vierailijoille esiteltiin mahdollisuuksia ja keinoja muutokseen.

"Ideana on näyttää ihmisille, miten asiat ovat nyt – ja mitä voitaisiin tehdä paremmin", Hauck toteaa.

Vierailijat saavat näyttelystä oppia siihen, miten muutosta voidaan saada aikaan. Hauckin mukaan tavoitteena ei ole muistuttaa ihmisiä valojen sammuttamisesta, vaan kannustaa kansalaisaktivismiin ja tarjota tarpeeksi tietoa, jotta ihmiset ryhtyisivät toimiin.

Schach tarjoaa tutun esimerkin: koulujen urheilukentät ovat kirkkaasti valaistuja läpi yön. "Onko se tarpeellista?" he kysyvätkin. Julkisten ulkotilojen valaistusta koskevia määräyksiä on jo olemassa, mutta niitä valvotaan usein huonosti.

Kaksikko on kerännyt esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat onnistuneesti haastaneet keinovalaistuksen turhan käytön omissa ympäristöissään – näin on tehty esimerkiksi vaikuttamalla taloyhtiöissä, jotta voimassa olevia määräyksiä on alettu noudattaa. Tavoitteena on yhä lisätä tietoisuutta ja osoittaa, että muutos on mahdollinen, Schach sanoo.

"Itse asiassa valosaasteen vähentäminen ei oikeastaan edes vaadi paljon vaivaa", hän jatkaa.

Ajatusta valaistukseen

Katuvalaistus on tärkeää ihmisten turvallisuudentunteen kannalta, mutta tämä ei estä valojen käyttöä tehokkaammin, Hauck sanoo. Hänen mukaansa yksi keskeisistä kysymyksistä on se, missä julkista valaistusta tarvitaan ja missä ei. On valtavia eroja sen välillä, missä valoa on liikaa ja missä sitä on liian vähän, hän jatkaa.

Esimerkiksi ajatus julkisen valaistuksen himmentämisestä tai sen ohjaamisesta tunnistinten avulla vaatii erilaisen lähestymistavan siihen, missä ja miten valoja ylipäätään käytetään.

"Jotta Wienin pyörä- ja jalankulkuväylät olisivat turvallisia, niissä on liiketunnistimilla varustettuja led-valoja, jotka syttyvät vähitellen, kun joku lähestyy, ja himmenevät sitten, kun ihminen liikkuu poispäin. Se on mielestäni oiva esimerkki tarkoituksenmukaisesta lähestymistavasta valaistukseen", Schach sanoo.

Projektin työstäminen on myös saanut heidän oman suhteensa valaistukseen muuttumaan. 

"Olen herkistynyt valaistuksen aistimiseen. Kiinnitän siihen enemmän huomiota, ja otan asioita esiin myös naapureideni kanssa. Toisaalta myös katson koko ympäristöäni nyt eri tavalla: huomaan, millaisia valaisimia kadulla tai parkkipaikoilla käytetään – etenkin jos niiden olisi järkevää olla erilaisia", Schach sanoo.

Kanadasta lähtöisin oleva Hauck kokee, että Suomessa monet asiat ovat synnyinmaata paremmin. Samalla hän kuitenkin pelkää, että tämä voi johtaa itsetyytyväisyyteen: asioista ei haluta nostaa meteliä, kun ne toimivat kuitenkin riittävän hyvin.

"Hankkeen kautta saavuttamani ’mikrotietoisuus’ on muistutus siitä, että omahyväisyys on yksi suurimmista heikkouksistamme. Vaikka asiat näyttäisivät olevan riittävän hyvin, aina on kuitenkin mahdollisuus tehdä ne vielä paremmin, niin yksilön, yhteisön kuin hallinnonkin tasolla", Hauck muistuttaa.

Hauck ja Schach toivovat, että heidän installaationsa saisi kävijät pohtimaan näitä samoja kysymyksiä ja antaisi heille myös uusia välineitä muutokseen. Kysyttäessä, mikä olisi ihanteellinen lopputulos, Hauck vastaa:

"Ihmiset ryhtyisivät toimiin sen puolesta, että määräyksiä alettaisiin noudattaa. Ja että alkaisivat ehdottaa alueita, joilla valaistusta voitaisiin parantaa tai säätää. Kun esimerkiksi osa taloyhtiöistä muuttaisi käytäntöjään, voisi sitä seurata lumipalloefekti, joka saa muutkin toimimaan samoin. Ihannetapauksessa tämä muuttaisi koko julkisen ulkotilan maisemaa."

Pidemmällä aikavälillä Hauck ja Schach toivovat pääsevänsä laajentamaan projektiaan ja tutkimaan tarkemmin, miten valosaaste vaikuttaa myös muihin eläimiin kuin ihmisiin ja koko ympäröivään ympäristöön. Nämäkin kysymykset ovat osa installaatiota, mutta sen pääpaino on vielä muualla. Silti ne ovat olleet tärkeä osa prosessia.

"Installaatioon nopeutetun timelapse-materiaalin kuvaaminen tarkoitti hyvin paljon odottelua, ja yleensä olimme vain kaksin. Kun sain istua luonnon keskellä, tarkkailla ympäristöäni ja käydä hyviä keskusteluja näistä kysymyksistä... ne olivat lempihetkiäni", Hauck muistelee.