Perustieteiden korkeakoulun parhaat väitöskirjat ja diplomityöt vuodelta 2022 palkittu

Perustieteiden korkeakoulussa hyväksyttiin vuonna 2022 kaikkiaan 60 väitöskirjaa. Näistä palkinnon saivat tänään kuusi.
Päätös palkinnoista tehtiin tohtorinkoulutusneuvoston esityksestä, laitosten esitysten ja väitöskirjoista annettujen lausuntojen perusteella. Palkinnon kriteereinä ovat akateeminen laatu, vaikuttavuus ja uutuusarvo. Palkinnon suuruus on 3000 euroa.
Palkinto myönnettiin seuraaville väittelijöille:
-
Bayan Karimi:
Teknillisen fysiikan laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Jukka Pekola
Väitöskirjassa tarkastellaan sekä kokeellisesti että teoreettisesti kvanttitermodynamiikan ilmiöitä ja laitteita, jotka on toteutettu suprajohtavilla ja metallisilla piireillä matalissa millikelvin-lämpötiloissa. Väitöskirjassa demonstroitiin kokeellisesti erittäin herkkä lämpöilmaisin, joka saavuttaa luonnonlakien saneleman äärimmäisen kohinatason.
Bayan Karimi työskentelee postdoc-tutkijana professori Sabrina Maniscalcon johtamassa Helsingin yliopiston HelTeQ-tutkimusryhmässä. Hän toimii myös vierailevana tutkijana Aalto-yliopistossa.
-
Antonis Matakos:
Tietotekniikan laitos. Vastuuprofessori: dosentti Aristides Gionis
Väitöskirja esittää sosiaalisten verkostojen malleja sosiaalisessa mediassa ilmenevien yhteiskunnallisesti haitallisten ilmiöiden luonnehtimiseen. Näiden mallien perusteella väitöskirja ehdottaa algoritmeja lieventämään näiden ilmiöiden haitallisia vaikutuksia.
Antonis Matakos työskentelee postdoc-tutkijana Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella.
-
Topi Paananen:
Tietotekniikan laitos. Vastuuprofessori: professori Aki Vehtari
Väitöskirjassa esitetään uusia laskennallisia algoritmeja, joilla voidaan arvioida tilastollisten mallien käytöstä ja ennustamistarkkuutta.
Topi Paananen työskentelee data scientistina Smartly.iolla.
-
Joosef Valli:
Tuotantotalouden laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Henri Schildt
Väitöskirjassa tarkastellaan rahapolitiikkaa kompleksina eli vuorovaikutussuhteita sisältävänä ryhmäpäätöksenteko-ongelmana. Väitöskirjan löydösten perusteella yksilötason kognitiivinen monipuolisuus on avainasemassa vuorovaikutussuhteiden huomioimisessa: eri alojen asiantuntijoista koostuvan monimuotoisen ryhmän sijaan tulee ryhmässä olevien yksilöiden olla moniosaajia.
Joosef Valli työskentelee tutkijatohtorina Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella.
-
Julian Weigt:
Matematiikan ja systeemianalyysin laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Juha Kinnunen
Maksimaalioperaattorit ovat tärkeitä työkaluja harmoniseen analyysiin ja osittaisdifferentiaaliyhtälöihin liittyvässä teoreettisen matematiikan tutkimuksessa. Maksimaalifunktioiden säännöllisyysestimaatit ns. päätepistetilanteessa ovat olleet tiedossa yli kaksikymmentä vuotta yksiulotteisessa tilanteessa, mutta tässä työssä vastaavia tuloksia todistetaan ensimmäistä kertaa useammassa ulottuvuudessa.
Julian Weigt työskentelee tällä hetkellä postdocina Warwickin yliopiston Institute of Mathematicsissa.
-
Hanna Halme:
Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Lauri Parkkonen
Väitöskirjassa kehitetään koneoppimismenetelmiä liikkeen kuvitteluun liittyvien MEG-signaalien tunnistamiseksi. Lisäksi työssä validoidaan MEG-pohjaisen aivokäyttöliittymän käytettävyys ja osoitetaan lyhytaikaisen aivokäyttöliittymäharjoittelun aiheuttamat neurofysiologiset vaikutukset terveillä koehenkilöillä.
Hanna Halme työskentelee sairaalafyysikkona HUS Diagnostiikkakeskuksessa (Kliininen fysiologia ja isotooppiyksikkö, Jorvin sairaala).
¶Ù¾±±è±ô´Ç³¾¾±³Ù²âö±è²¹±ô°ì¾±²Ô²Ô´Ç³Ù
Perustieteiden korkeakoulun vuoden 2022 diplomityöpalkinnot myönnettiin 1. maaliskuuta viidelle. Palkinnon arvo on 1000 euroa.
- DI Henrik Lievonen: Locally Checkable Labeling Problems in Rooted Trees in the Online-LOCAL Model of Computation. Valvojana professori Jukka Suomela.
- DI Okko Makkonen: New Schemes for Secure Distributed Matrix Multiplication: Cooperative and Analog SDMM. Valvojana professori Camilla Hollanti.
- DI Fanni Ojala: Bayesian Survival Analysis to Model Clearance of MRSA Colonization. Valvojana professori Pekka Marttinen.
- DI Mikko Purhonen: Computer-Aided Analysis of MGG-stained Bone Marrow Aspiration Samples. Valvojana apulaisprofessori Juho Kannala.
- DI Ville Vuorenmaa: Tutkimus vallankäytöstä algoritmisissa järjestelmissä. Valvojana dosentti Marko Turpeinen.
Lue lisää uutisia

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla
Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla
Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.