ɫɫÀ²

Uutiset

Otaniemeen rakennetaan tulevaisuuden 5G-verkkoa

Myöhemmin testiverkko laajenee kaupunkialueelle, ja mukaan kehitystyöhön kutsutaan lisää alan yrityksiä.

Entistä nopeampaa ja äärimmäisen luotettavaa tiedonvälitystä lupaava 5G on tulossa markkinoille vuosikymmenen vaihteessa, ja suurin osa sen kehitystyöstä tehdään lähivuosina. Aalto-yliopisto on mukana tutkimustyössä monilla eri 5G:n osa-alueilla ja on nyt rakentamassa yritysten kanssa 5G-testiverkkoa Otaniemeen Espooseen.

– 5G tulee muuttamaan langatonta tiedonsiirtoa merkittävästi. Erittäin luotettava 5G mahdollistaa uudenlaisia käyttötapoja. Pilviteknologia pienentää kustannuksia ja lisää palvelukilpailua. Kyseessä on valtakunnallinen pilotti, jonka tavoitteena on luoda kokeiluympäristö uudelle teknologialle, professori Raimo Kantola kertoo.

– Tämä hanke on ainutlaatuinen. Se kannustaa kumppaneita ja kehittäjiä mukaan rakentamaan verkkoa, joka pystyy vastaamaan tulevaisuuden äärimmäisiin ja moninaisiin vaatimuksiin. Hanke auttaa tekemään 5G:stä todellisuutta, jossa kumppanimme voivat maksutta käyttää yhteistä testausverkkoa, testata komponenttejaan ja sovelluksiaan täysin uusien ratkaisujen tutkimiseksi eikä heidän tarvitse investoida omien järjestelmien perustamiseen. Hanke tulee edistämään innovointia esimerkiksi opiskelijoiden, startup -yritysten ja pk-yritysten keskuudessa ja tulee siten luomaan ainutlaatuisen ekosysteemin, jossa kaikki osapuolet voivat menestyä, kertoo tutkija ja projektikoordinaattori Jose Costa-Requena.

Aalto-yliopisto tekee yhteistyötä johtavien laitevalmistajien ja tunnettujen sovelluskehittäjien kanssa. Myös uudet 5G:n ja tulevaisuuden teknologioiden kehittämisestä kiinnostuneet kumppanit ovat tervetulleita mukaan.

5G rakentuu vaihe vaiheelta

Projektissa hyödynnetään tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksella tehtyä vuosien tutkimustyötä.

– Käytämme Otaniemessä jo olemassa olevaa testiverkkoa sekä sen rinnalle rakennettavaa kokonaan uutta 5G-radioverkkoa, joiden päälle rakentuu vaihe vaiheelta 5G-runkoverkko pilviteknologiaa hyödyntäen. Uskomme, että vaihe vaiheelta eteneminen takaa parhaimman lopputuloksen, Kantola jatkaa.

5G testiverkon tavoitteena on laajentua myös kaupunkialueelle, jossa liikkuvuus ja peittoalueet ovat erittäin haasteelliset esimerkiksi katutunneleissa.

TAKE-5-projekti on osa Tekesin 5thGear-ohjelmaa ja 5G Test Network Finlandia.

– Tekes panostaa vahvasti suomalaiseen osaamiseen 5G-kokonaisuudessa ja uskoo sen kiinnostavan myös maailmalla ja tuovan investointeja Suomeen. TAKE-5 on osa laajaa kokonaisuutta, jolla tavoittelemme yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyön myötä uusia ratkaisuja ja innovaatioita koko digitaalisuuden alueella, Tekesin ohjelmapäällikkö Mika Klemettinen toteaa.

TAKE-5 on Tekesin rahoittama projekti, jonka kesto on kolme vuotta. Projektissa ovat mukana Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja VTT. Yrityksistä mukana ovat tällä hetkellä Nokia, Ericsson, Huawei, Coriant Oy, Efore, EXFO, ECE, Rugged Tooling ja Magister. Aalto-yliopisto kutsuu mukaan uusia kumppaneita osallistumaan uuden teknologian ja liiketoimintamallien kehittämiseen 5G tekniikkaa hyödyntäen.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Aalto-yliopisto

Tutkimuspäällikkö Jose Costa-Requena
p. 050 577 0142
jose.costa@aalto.fi

Professori Raimo Kantola
p. 040 750 1636
raimo.kantola@aalto.fi

Lisätietoa ohjelmista:
(5gtn.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.
Juha Gogulski, kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Juha Gogulski kehittää räätälöityä aivostimulaatiohoitoa masennukseen

Aalto-yliopiston tutkijatohtori ja Instrumentariumin tiedesäätiön Fellow-apurahan saanut Juha Gogulski kehittää tutkimusta, jonka tavoitteena on räätälöidä masennuspotilaille yksilöllistä aivostimulaatiohoitoa.