Opiskeluympäristön tarkastus Aalto-yliopiston kampuksilla, osallistu kyselyyn ja vaikuta!
Lakisääteinen opiskeluympäristön terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastus (OPY-tarkastus) tehdään korkeakouluissa kolmen vuoden välein. Tänä vuonna tarkastus tehdään yhtenä isona kokonaisuutena koko Aalto-yliopistolle. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) koordinoi tarkastusta ja se tehdään yhteistyössä opiskelijoiden, yliopiston henkilökunnan ja kunnan terveystarkastajan kanssa.
Tarkastukseen liittyy kaikille opiskelijoille lähetettävä hyvinvointikysely. Kyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa siitä, miten opiskelijat voivat opiskeluyhteisöissä. Kyselyyn vastataan nimettömänä ja vastaaja saa automaattisesti palautetta ja ohjeita omien vastauksiensa perusteella. Vastauksista koostetaan raportti, jota käydään läpi yhdessä YTHS:n, yliopiston sekä opiskelijaedustajien kanssa ja jota tullaan hyödyntämään sekä paikallisesti että kansallisesti. Tarkastuksessa kiinnitetään huomiota esimerkiksi siihen, ehtiikö luentojen välissä syödä, tukeeko korkeakouluympäristö liikkumisen mahdollisuutta ja kokevatko opiskelijat opiskeluyhteisöissä epäasiallista kohtelua. Kehittämiskohteet voivat liittyä esimerkiksi turvalliseen opiskeluympäristöön tai opintojen järjestämisen puitteisiin.
YTHS kutsuu kaikki opiskelijat vastaamaan anonyymiin hyvinvointikyselyyn 27.10.2025 - 10.11.2025, jolloin linkki on avoinna osoitteessa
Aalto-yliopiston Espoon opiskelijoille:
Aalto-yliopisto Mikkelin toimipisteen opiskelijoille:
Linkki kyselyyn tulee myös sähköpostitse yliopistolta sekä AYY:n uutiskirjeessä.
Kyselyyn vastaamiseen menee noin 5-10 minuuttia. Jokainen vastaus on tärkeä, osallistu ja vaikuta!
Lue lisää uutisia
Vaihtoinfot Kemian tekniikan korkeakoulussa
Vaihtoinfotilaisuuksien ajankohdat Kemian tekniikan korkeakoulussa syksyllä 2026
Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!Hae 2-6 kuukauden mittaiseen tutkimusharjoitteluun Japaniin!
Harjoittelupaikkana Japanissa on National Institute of Informatics (NII). Haku koskee Aallon ELEC ja SCI maisteri- ja tohtoriopiskelijoita.