Opiskelijoiden pop up -näyttely uudistaa kattauksen
Kattaukset on toteutettu Johdatus muotoiluun -kurssilla, jonka aikana opiskelijat tutustuivat muotoilussa käytettäviin materiaaleihin sekä niiden soveltamiseen Aalto-yliopiston työpajoilla. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kattauksen, johon kuuluu lautanen, ruokailuvälineet, muki tai lasi ja mahdollisesti muita esineitä. Pop-up -näyttelyn teokset on valmistettu puusta, metallista, tekstiilistä, lasista ja keramiikasta.
"On inspiroivaa voida järjestää näyttely legendaarisessa Arabian näyttelytilassa. Koska tämä oli ensimmäinen suunnittelutyömme, meillä oli hiukan haasteita uusien materiaalien käsittelyssä, mutta onnistuimme ratkaisemaan ne", kertoo opiskelija Edith Kankkunen.
Kurssilla opiskelijat tutustuivat muotoilun prosesseihin, erilaisiin materiaaleihin ja niiden työstötapoihin sekä työskentelivät kaikissa laitoksen työpajoissa. Opiskelijat osallistuivat kolmen viikon mittaiselle pajakurssille materiaaleina puu, metalli, keramiikka, lasi ja pehmeät materiaalit. He toteuttivat annetun suunnittelutehtävän ryhmätyönä ja osin itsenäisesti eri työpajaympäristöissä.
Aika: 27.2-4.3.2018
Paikka: Iittala & Arabia Muotoilukeskus, Hämeentie 135, Design Lab, 9. kerros
Näyttely on maksuton ja avoinna seuraavasti:
TI 12.00-18.00
KE 12.00-20.00
TO-PE 12.00-18.00
LA-SU 10.00-16.00
Facebook:
Iittala & Arabia Muotoilukeskus:
äپٴDz:
Muotoilun kandidaattiopiskelija Edith Kankkunen, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 040 5122 075, emilia.kankkunen@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle
Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado
Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.