ɫɫÀ²

Uutiset

Opiskelijakeskus rakennetaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden yhteiseksi kohtaamispaikaksi

Kampuksen ytimeen tuleva rakennus on opiskelijajärjestöjen ja yliopiston yhteinen ponnistus.
Havainnekuva opiskelijakeskuksesta.
Opiskelijakeskus nousee aivan Aalto-yliopiston metroaseman viereen. Havainnekuva Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY, KY â€“ Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ja ruotsinkielinen osakunta Teknologföreningen (TF) saavat pitkään toivotun yhteisen opiskelijakeskuksen kohtaamis- ja oleskelupaikaksi, johon jokaisella aaltolaisella on syy tulla. AYY, Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö sr, TF ja Aalto-yliopisto ovat sopineet opiskelijakeskuksen rakentamisesta Otaniemen kampuksen ytimeen, aivan metroaseman viereen. Rakennushankkeen arvioidaan valmistuvan kesällä 2024.

Alkuvaiheessa Aalto-yliopisto kehittää ja rakennuttaa kohteen. Opiskelijajärjestöt osallistuvat rakennuksen suunnitteluun ja lunastavat kukin osuutensa opiskelijakeskuksesta sen valmistumisen jälkeen. Aalto-yliopisto vuokraa rakennuksesta tiloja esimerkiksi opiskelijapalveluita varten.

AYY:n hallituksen jäsen Otto Usvajärvi: "Mahtavaa, että saimme projektin vihdoin vauhtiin! Tämä talo tulee toimimaan Aalto-yhteisön kotina ja yhdistämään lukuisia opiskelijajärjestö- ja opiskelijaporukoitamme."

KY-säätiön hallituksen puheenjohtaja Antti Perttula: "Kauppatieteilijät ovat pitkään kaivanneet uutta kotia Otaniemeen. Nyt saamme sellaisen aivan kampuksen sydämeen yhteistyössä muun Aalto-yhteisön kanssa. Tämä on hieno asia kyltereille ja merkittävä askel KY:n historiassa."   

TF:n hallituksen puheenjohtaja Edvard Ohlström: "Olemme pitkään suunnitelleet Träffpunkt Aaltoa ja on hienoa ottaa ensimmäinen askel kohti TF:n uutta kotia ja koko Aalto-yhteisön yhteistä olohuonetta. Tämä projekti tulee luomaan uusia mahdollisuuksia synergioiden ja yhteisöllisyyden rakentamiseen."

Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bom: "Kampukselle keskelle tuleva opiskelijakeskus luo entistä paremmat edellytykset opiskelijoiden yhteisöllisyyden kehittämiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Aalto-yliopisto edistää hanketta ottamalla alkuvaiheessa vastuun hankkeen kehittämisestä ja rakennuttamisesta."

Rakennuksesta tulee helposti lähestyttävä, toiminnallisesti joustava, monipuolista käyttöä tukeva ja energiatehokas. Sisätiloissa tavoitellaan pajamaisuutta ja rentoutta ja teknisissä ratkaisuissa elinkaariedullisuutta ja ekologisuutta. Rakennuksen bruttoala on noin 4 700 neliömetriä.

Opiskelijakeskus rakennetaan niin sanottuun Kemistin kortteliin, jonka kehittämiseksi järjestettiin vuonna 2016 kansainvälinen kutsukilpailu. Kilpailun voitti Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:n laatima Nexus-ehdotus, joka toimii opiskelijakeskuksen suunnittelun perustana.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

  • Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY): Otto Usvajärvi, otto.usvajarvi@ayy.fi, 040 677 0499
  • Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö: Antti Perttula, antti.perttula@ky.fi, 044 023 5697
  • Teknologföreningen (TF): Edvard Ohlström, ordforande@tf.fi, 0400 458 557
  • Aalto-yliopisto: Marianna Bom, talousjohtaja, marianna.bom@aalto.fi, 050 575 3762
  • Aalto-yliopistokiinteistöt Oy: Ville Jokela, toimitusjohtaja, ville.jokela@aalto.fi, 050 380 9701
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: