ɫɫ

Uutiset

Opi lisää avaruudesta – Tähtitiistai-luentojen tallenteet on julkaistu!

Tähtitiistai-luennoilla käsitellään muun muassa suomalaisen avaruustutkimuksen historiaa, mustien aukkojen salaisuuksia, maapallon kokoisia teleskooppeja sekä aurinkotutkimusta. Katso tallenteet nyt ja tutustu myös tuleviin tapahtumiin Marsiossa.
Henkilö esittelee yleisölle ja suurella ruudulla näkyy aaltokuvio ja sateenkaari.
Metsähovin johtaja Joni Tammi kertoi luennollaan Metsähovin radio-observatorion historiasta. Kuva: Aalto-yliopisto / Joonas Lehtovaara.

Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio, Metsähovin radio-observatorio, täytti tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestimme kolmiosaisen Tähtitiistai-luentosarjan, jolla toimme tähtitieteen lähelle jokaisen arkea. Luentosarjassa entiset ja nykyiset metsähovilaiset kertoivat muun muassa suomalaisen avaruustutkimuksen historiasta, kvasaareista, aurinkotutkimuksesta sekä mustien aukkojen salaisuuksista. Luennot järjestettiin uuden Marsio-rakennuksen elokuvateatterissa. Luentojen tallenteet löytyvät tämän uutisen lopusta. 

Luentojen aiheet ja puhujat

Tähtitiistai: 50 vuotta maailmankaikkeuden taajuudella 

  • Antennit kohti avaruutta – Metsähovin radio-observatorion ensimmäiset viisikymmentä vuotta
    Joni Tammi, johtaja, Metsähovin radio-observatorio, Aalto-yliopisto
  • Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa tieteen maailmassa? Metsähovi 1980 – 2000
    Esko Valtaoja, emeritusprofessori, Turun yliopisto

Tähtitiistai: Näkymätön maailmankaikkeus 

  • Puoli vuosisataa kvasaareja
    Merja Tornikoski, vanhempi tutkija, Metsähovin radio-observatorio, Aalto-yliopisto
  • OUR STAR – What 50 years of observing the sun tells us about ourselves, our environment and our future
    Derek McKay, tutkimusinsinööri, Metsähovin radio-observatorio, Aalto-yliopisto

Tähtitiistai: Mustien aukkojen äärellä 

  • Maapallon kokoinen teleskooppi ja levottomat mustat aukot
    Tuomas Savolainen, vanhempi tutkija, Metsähovin radio-observatorio & Elektroniikan ja nanotekniikan laitos, Aalto-yliopisto
  • Kosmiset hiukkaskiihdyttimet
    Talvikki Hovatta, akatemiatutkija, Suomen ESO-keskus

Tulevat tapahtumat Marsiossa

Voit seurata Marsion suoria verkkolähetyksiä ja katsoa tapahtumien tallenteet Aalto-yliopiston Youtube-kanavalla.

Ihmisiä keskustelemassa sisätiloissa; punapaitainen nainen juttelee puvussa olevalle miehelle tiskin vierellä
ٴ-ٱ𾱲ö Muut

Yhteisötilaisuus 23.9.2026: Tule tapaamaan hallitustamme

Aaltolainen, tervetuloa mukaan keskustelemaan yhteisestä tulevaisuudestamme yliopiston hallituksen kanssa!
Kädet venyttävät läpikuultavaa kalvoa punaisella taustalla, teksti suunnittelijoista materiaalitutkimuksessa
Luennot ja seminaarit

Designers in Materials Research – From CHEMARTS to Biodesign

Miten muotoilu muuttaa biopohjaisten materiaalien tulevaisuutta? Mitä rooleja muotoilijoilla on, ja millaiset strategiat edistävät yhteistyötä ja innovaatioita?
A very complicated technical machine
Luennot ja seminaarit

The Convergence of AI and Quantum Technologies

Tässä paneelikeskustelussa tarkastellaan, miten kvanttiteknologian ja tekoälyn nopeasti kehittyvät alat alkavat lähentyä toisiaan sekä arvioidaan niiden mahdollista vaikutusta Suomen pitkän aikavälin kilpailukykyyn.
Vedenalainen kohtaus: uimarille maskitettu kala, merihahmo, hohtava aarrearkku ja teksti Meren uudet aarteet.
Kampus

Koululuokille - Meren uudet aarteet 2.10. - Tiedeteatteri

Kun uteliaisuus on rajaton, voi tehdä mitä vaan! Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatterit sopivat noin 9-12-vuotiaille ja ne toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.