ɫɫ

Uutiset

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Avointa tiedettä edistettävä kaikin keinoin

Avoin tiede on Suomen tiedepolitiikan kärki, jota tulee edistää kaikin keinoin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut, että Suomi tulee olemaan johtavia maita avoimessa tieteessä ja tutkimuksessa vuoteen 2017 mennessä. Tavoitteena on kaikkien tieteellisten julkaisujen avoin saatavuus 2020 mennessä.

Suomi on sitoutunut EU:n avoimen tutkimuksen ja innovoinnin toimintatavan periaatteisiin ja EU:n jäsenvaltioille asettamiin yhteisiin tavoitteisiin kaikkien tieteellisten julkaisujen avoimesta saatavuudesta vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteiden toteutuminen vaatii välittömästi konkreettisia toimenpiteitä toimintakulttuurin muuttamiseksi.

Suomi neuvottelee kansallisella tasolla suurimpien kansainvälisten tiedekustantajien kanssa tieteellisten lehtiaineistojen sopimuksista. Neuvotteluissa on välttämätöntä päästä tiedeyhteisön kannalta taloudellisesti kestävään tulokseen. Solmittavien sopimusten tulee edistää merkittävästi suomalaisten tutkijoiden mahdollisuutta avoimeen julkaisemiseen. Avoin tiede on kansallisten sopimusneuvottelujemme lähtökohta. Suomi edellyttää kaikilta osapuolilta toimia, joilla avoimesta julkaisemisesta tulee tutkijan arkipäivää.

Suomalaisilta tutkimusorganisaatioilta menee vuosittain miljoonia euroja suurille kansainvälisille kustantajille. Kesällä 2016 julkistetun selvityksen mukaan tieteellisten julkaisujen tilausmaksut 2010-2015 ovat nousseet Suomessa kymmenkunta prosenttia vuosittain. Jatkossa kustannustason on laskettava. Lisäksi kustantajien liiketoimintamallien tulee uudistua huomioimaan yleistyvä avoimuuden vaatimus.

äپٴᲹ:
- ylitarkastaja Sami Niinimäki, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 0295 3 30303
- kirjastoverkkopalveluiden johtaja Kristiina Hormia-Poutanen, Kansalliskirjasto, puh. 050 5523 056

Lisätietoa FinELib-konsortiosta ja sopimusneuvotteluista:
Läpinäkyvyyttä ja avoimuutta tieteelliseen julkaisemiseen: tutkimusorganisaatioilta vuosittain miljoonia euroja suurille kustantajille

Suomalaiset tutkijat ovat käynnistäneet vetoomuksen avoimen julkaisemisen puolesta. Tällä hetkellä siellä on yli 2500 allekirjoitusta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.