ɫɫ

Uutiset

Muovin ja kartongin keräyspisteet koko kampukselle

Lajittelu uudistuu kampuksella vuoden 2022 alussa. Kuluttajamuovin ja kartongin keräyspisteitä lisätään jokaiseen taloon taukotilojen yhteyteen.
Lajittelu
Kuva: Milla Uusitalo / Aalto CRE

Pilottikokeiluna muutamasta kiinteistöstä lähtenyt muovin- ja kartonginkeräys laajenee kampuksella jokaiseen taloon. Tavoitteena on parantaa kierrätysastetta ja pienentää jätehuollon hiilijalanjälkeä sekä jätehuoltokustannuksia. Kampuksella syntyvien jätteiden kierrätysasteen nosto on myös osa Aalto-yliopiston kestävän kehityksen strategiaa.

Uusien jätejakeiden keräyksen myötä energiajätteeseen kuuluu yhä vähemmän tuotteita. ”Taukotiloissa syntyy eniten muovijätettä muun muassa mikroruoka- ja muista eväspakkauksista. Myös kartongin kierrätykselle on kysyntää, joten on mukavaa tuoda uudet lajitteluastiat taukotiloihin lajittelua helpottamaan”, toteaa Aalto CREn kiinteistökoordinaattori Tanja Pietikäinen. Jatkossa siis käytetyt muoviset kuluttajapakkaukset tulee lajitella muovipakkauksille kuuluvaan jäteastiaan, ja kartongit kartongeille suunnattuun astiaan. Muovipakkaukset tulee huuhtaista viileällä vedellä ja kartongit litistää. ”Kaikki kampuksen tilojen käyttäjät ovat tärkeässä asemassa lajittelun onnistumisen kannalta. Opastamme ja haluamme tuoda lajittelun helpoksi osaksi jokaisen arkea”, Pietikäinen jatkaa.

Kierrätetystä uusiomuovista valmistetaan muun muassa kukkaruukkuja, postilaatikoita, pulkkia ja siivousvälineitä. Kierrätyskartongista puolestaan valmistetaan muun muassa talous- ja wc-paperien hylsyjä.

Lisätietoja antaa:
Tanja Pietikäinen / Aalto CRE, tanja.pietikainen@aalto.fi

Lajittelu

Kierrätys ja lajittelu

Jätteiden tehokas kierrätys ja lajittelu on osa Aalto-yliopiston kestävän kehityksen strategiaa. Pyrimme vähentämään jätteen syntymistä, ja uusiokäyttämään raaka-aineet joko uusiksi tuotteiksi tai energiaksi.

Palvelut
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.

Lepohuone
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Pidä tauko! Uusi lepohuone avattu Kandidaattikeskukseen

Uusi opiskelijoille suunnattu lepohuone tilassa Y420.
Tyhjä sisätila, punainen lattia, valkoiset seinät, nokkakärryt ja suuri sininen teksti ”TILA!”
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

TiLA! - uusi koti luovuudelle Otaniemessä

Yhteisöllinen työtila taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille Espoossa.
Campus Sustainability Champion 2026
Kampus Julkaistu:

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2026!

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 15.10.2026 mennessä.