ɫɫ

Uutiset

Muotoilija, sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapuro on kuollut

Yrjö Kukkapuro kuoli 91-vuotiaana kotonaan Kauniaisissa.
Vanhempi mies keltaisessa lakissa istuu punaisessa tuolissa, yllään mustat vaatteet, valoisassa ja modernissa huoneessa.
Kuva: Ofer Amir

Suomalainen muotoilumaailma on menettänyt yhden merkittävimmistä vaikuttajistaan, professori Yrjö Kukkapuron. Yli 60 vuotta kestäneellä urallaan Kukkapuro loi monia klassikoiksi jääneitä huonekaluja ja oli kuuluisa erityisesti tuolien suunnittelusta. Töitä on muun muassa pysyvästi esillä New Yorkin MoMassa ja Lontoon V&A-sisustusesinemuseossa. 

Kukkapuron pitkä ura oli poikkeuksellinen yhdistelmä taiteellista näkemystä, funktionaalisuutta ja ergonomiaa. Hänen ikoniset kalusteensa eivät ole vain estetiikan ja käyttömukavuuden mestariteoksia, vaan myös osoituksia ajattomasta muotoilusta, joka kestää sukupolvelta toiselle.

Yrjö Kukkapuro toimi Taiteiden ja suunnittelun korkekoulun edeltäjän eli Taideteollisen korkeakoulun professorina (1974-1980), rehtorina (1978-1980) ja opettajana 1990-luvulla.

”Kukkis” — joksi sekä kollegat että opiskelijat häntä kutsuivat — teki vaikutuksen kohtaamiinsa ihmisiin ei pelkästään korkeatasoisen työnsä vaan myös sydämellisen persoonansa kautta. 

Lämpimät ajatuksemme ja osanottomme hänen läheisilleen.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestää kampuksella suruliputuksen 1.3.2025 Yrjö Kukkapuron muistoksi.   

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.