ɫɫ��

Häkeltynyt. Sitä dokumentaarisen elokuvan professori, ohjaaja Susanna Helke oli, kun viime vuoden lopulla varmistui tieto Koneen Säätiön myöntämästä apurahasta. 280 630 euroa oli summana suurempi kuin Helken johtama työryhmä oli hakenut Sovun ja repeämän kuvat -tutkimusprojektille. Hakiessaan apurahaa työryhmä oli varsin tietoinen siitä, että säätiön uusi Jakautuuko Suomi? -ohjelma oli kiinnostanut kovanluokan hakijoita. Liikkeellä oli tutkivia journalisteja, yhteiskunta- ja taloustieteilijöitä. Tai kuten Helke naurahtaen toteaa: ”Oikeita tutkijoita.”

Susanna Helke kehuu Koneen Säätiötä rohkeudesta ja näkemyksellisyydestä. Jakautuuko Suomi? -ohjelma osui yhteiskunnalliseen valmiustilaan. Säätiö ikään kuin heitti kepin kauas noudettavaksi ja rohkaisi tutkimaan tuntemattomia alueita ja penkomaan, mitä uusilta alueilta saattaisi löytyä.

Helken johtama työryhmä lähtee dokumentaarisen elokuvan keinoin etsimään ja kaivamaan näytille hyvinvointiyhteiskunnan käynnissä olevaa murrosta.

Tunteista talouteen

Sovun ja repeämän kuvat on monivuotinen projekti, jonka aikana on tarkoitus saada käyntiin useampia dokumentaarisia elokuvia. Yhtä tärkeää on yhteiskunnallisen dokumentaarin perinteen haastaminen.

”Dokumentaarisen elokuvan perinteestä nousee malleja, formaatteja, joita tekijät tiedostamattaan noudattavat”, Helke toteaa.

”Kun dokumentaarisessa elokuvassa on haluttu reagoida yhteiskunnalliseen murrokseen, köyhyys on ollut aina hyvä aihe. On menty slummiin tai leipäjonoon. Tällaisten aiheiden kautta voi katsojalle tarjota myötätunnon ja sitä kautta mielihyvän kokemuksia.”

Mutta kun yhteiskunta ja yhteiskunnallinen retoriikka on muuttunut, myös perinteitä tulee haastaa.

”Tarvitaan uudenlaisen ajattelun liikkeelle sysäämistä. On tärkeää pohtia, miten ja miksi asioita tehdään ja miten niitä katsotaan.”

Helke on havainnut, miten hänen oman sukupolvensa elokuvantekijöiden teemat pyörivät leimallisesti tunteiden ja ihmissuhteiden ympärillä. On syntynyt dokumentteja ihmissuhteista, perhesuhteista, omista kokemuksista. Mutta miten tehdä näkyväksi aineellisten ja aineettomien arvojen vastakkainasettelu? Kun raha määrittää kaiken, alkaen siitä, kuinka monta sijaista päiväkotiin saa kunakin flunssakauden aamuna palkata. Miten tehdä elokuvaa tuottavuudesta?

Paljon rahaa

280 630 on suuri summa rahaa. Mitä sillä saa?

”Tietenkin olemme vasta alkuvaiheessa. Meidän on alettava tosissamme tonkia aiheita.”

Projektissa on mukana ainakin neljä synopsisvaiheessa olevaa dokumenttielokuvaa. Kaksi niistä on maisteriopiskelijoiden lopputyöelokuvia. Omaa elokuvaansa työstää tutkijatohtori, ohjaaja Jouko Aaltonen. Myös Helkellä on käynnissä oman elokuvan taustatutkimus.

”Parhaimmillaan Sovun ja repeämän kuvat käynnistää kolmen neljän vuoden aikavälillä 4–7 elokuvaa”, professori hahmottelee.

”Siinä mielessä apuraha on kuitenkin pieni, että ei sillä elokuvia tehdä. Paljon on kiinni elokuvien ulkopuolisesta rahoituksesta.”

”Teemme myös tekijälähtöistä tai taiteellista tutkimusta. Sen kautta otetaan suhdetta yhteiskunnallisen dokumentaarisen elokuvan perinteeseen sekä siihen, miten siinä ovat hyvinvointivaltion historian eri vaiheet heijastuneet. Perinteen haastaminen tapahtuu siis tekemisen ja kirjoittamisen kautta.”

Luvassa on siis ainakin artikkeleita ja esseitä, joissa aihetta avataan sekä omalle alalle että elokuvamaailman ulkopuolelle.

Yksi tapa kurottaa elokuvakentän ulkopuolelle, sinne totutusta kauemmaksi, on työryhmän suunnitelma ajatushautomosta, joka yhyttää elokuvantekijät yhteen talousosaajien ja yhteiskuntatieteilijöiden kanssa. Synergiahyötyjen ja ajatustenvaihdon lisäksi Helke odottaa hautomon synnyttävän myös tutkimusta.

Vaikka Sovun ja repeämän kuvat -hanke onkin suunnattu elokuvataiteen jatko- ja maisteriopiskelijoille, ajatushautomosta hyötynevät myös muut opiskelijat.

Mutta missä näkyvät tällä hetkellä ne todelliset sovun ja repeämän kuvat? ”Ennakkotyövaiheessa on elokuva Hoivatyöläisen nauru. Yritän tarttua paradokseihin, jotka liittyvät siihen hullunmyllyyn, jossa aineettomasta yritetään tehdä laskennallista. Haluan marssittaa ison joukon hoivatyön sankarinaisia kameran eteen. Projektissa on muitakin elokuvaideoita, jotka kaikki tavalla tai toisella heijastelevat paradokseja, jotka tähän käynnissä olevaan murrokseen liittyvät”.

Lopullisia sovun ja repeämän dokumenttielokuvia saadaan vielä odottaa. Ohjaaja-professorin tapaamisen jälkeen uskallan kuitenkin uumoilla kuvia velasta, elvyttämisestä, hoivasta, taloudesta ja tuottavuudesta.

Teksti: Tiiu Pohjolainen
Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Artikkeli on alun perin julkaistu Aalto University Magazinen (issuu.com)