kestävien muoti- ja tekstiilijärjestelmien tutkimushanke
Mitä tulevaisuuden vaatekaapissa on?

Aalto-yliopiston "Tulevaisuuden vaatekaappi" -näyttely on esillä 29.11.-1.12.2022 Euroopan parlamentissa, EU-parlamentaarikko Henna Virkkusen kutsumana.
Näyttelyssä esillä olevat, konkreettiset ratkaisuehdotukset tähtäävät siihen, että jatkossa EU:n markkinoilla tekstiilituotteet ovat pitkäikäisiä ja kierrätettäviä, mahdollisimman paljon kierrätyskuiduista valmistettuja, vailla vaarallisia aineita sekä sosiaalisia oikeuksia ja ympäristöä kunnioittaen tuotettuja. Nämä kysymykset ovat erittäin ajankohtaisia alan tulevaisuuden kannalta, sillä parlamentti käsittelee parhaillaan EU:n uutta tekstiilistrategiaa. Se määrittelee toimenpiteitä, joilla alan kasvusta pyritään tekemään kestävää, ilmastoneutraalia, energia- ja resurssitehokasta sekä luontoa kunnioittavaa. Alan tulevaisuus on tarkoitus rakentaa kiertotalouden periaatteiden ympärille.
Aalto-yliopisto haluaa osallistua keskusteluun monialaisella, luovalla asiantuntemuksellaan ja auttaa päättäjiä valitsemaan parhaat kestävän tekstiili- ja muotiteollisuuden edellyttämät toimenpiteet.
"Meidän on otettava kaikki sidosryhmät mukaan, kun haluamme rakentaa paremman ja kestävämmän tasapainon tekstiili- ja muotialan järjestelmään", sanoo professori Kirsi Niinimäki Aalto-yliopistosta. Niinimäki on yksi maailman johtavista kestävän muodin tutkijoista. Hän on mukana suomalaisessa kestävien tekstiilijärjestelmien tutkimuskonsortiossa FINIXissä, jonka keskeiset viestit Aalto-yliopisto vie nyt EU-päättäjille.
Aalto-yliopisto on myös yksi EU:n komission The New European Bauhaus -aloitteen kumppaneista. Hankkeessa visioidaan uusia, kestäviä elämäntapoja. Muotiteollisuuden käynnissä oleva vihreä siirtymä voi olla erinomainen esimerkki myös muille teollisuudenaloille — sillä kaikkien alojen on opittava vauhdittamaan kestävyysmuutosta järjestelmätasolla.
Mitkä ovat Aalto-yliopiston keskeiset viestit EU-päättäjille?
Tekstiilijätettä on hyödynnettävä nykyistä enemmän Euroopan tekstiilituotannon raaka-aineena.
- Tarvitsemme taloudellisia kannustimia tekstiilimateriaalin pitämiseksi EU:ssa, sillä se on teollisen kiertotalouden perusta.
- Tekstiilijätteen laittomia siirtoja OECD:n ulkopuolelle on valvottava ennaltaehkäisevästi uusien välineiden ja käytäntöjen avulla.
Kierrätykseen kelpaamattomista tekstiileistä on perittävä maksu.
- Materiaalien, joita ei voida käyttää uudelleen tai kierrättää, on oltava kalliimpia tuottajille ja kuluttajille. Jotkin materiaalit - kuten elastaani - saatetaan joutua kokonaan kieltämään, kierrätyksen mahdollistamiseksi.
Kuluttajat tarvitsevat yksinkertaistettua tietoa laadusta ja kestävyydestä.
- Digitaalisen tuotepassin (DPP) tietoja on yksinkertaistettava kuluttajien päätöksenteon helpottamiseksi. Kehitetään DPP-tietoihin perustuvia kuluttajapalveluita.
- Autetaan kuluttajia tunnistamaan hyvä laatu tiedon avulla.
- Tuottajien on ilmoitettava vaatteiden arvioidut käyttöajat.
Sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia ei saa unohtaa.
- Ihmisoikeusrikkomukset tulee ottaa huomioon sekä EU:n tasolla että EU:n ulkopuolella tapahtuvassa tuotannossa.
Paikalliset pientuottajat ovat avain tekstiiliteollisuuden uudistamiseen.
- Pienet eurooppalaiset yritykset ovat todellinen vaihtoehto pikamuodille. Heillä on yleensä lähtökohtaisesti kestävämpi liiketoimintamalli. Pientuottajat on otettava huomioon poliittista sääntelyä tehtäessä.
Tunnustetaan sekä perinteisten että vaihtoehtoisten kestävien raaka-aineiden mahdollisuudet.
- Tuetaan Euroopassa tuotettuja materiaaleja kannustimilla, joilla lisätään paikallisten kestävien kuitujen kuten pellavan, hampun ja nokkosen viljelyä ja tuotantoa. Tämä parantaisi myös logistiikan hiilijalanjälkeä lyhyiden ja läpinäkyvien toimitusketjujen avulla.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Enni Äijälä, asiantuntija – outreach with partners, Aalto-yliopisto
enni.aijala@aalto.fi, +358 50 359 4810
Lue lisää:


Tekstiili-, vaatetus- ja muotiteollisuuden on muututtava. Miten muutos tehdään? Tutustu Aalto-yliopistoyhteisön visioihin kestävän muodin tulevaisuudesta.
Lue lisää uutisia

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla
ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella
FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.