ɫɫ

Uutiset

Mitä jos ihmisellä olisi kanan aivot – tai kanalla ihmisen?

Tieteen akateemikko, neurotietelijä ja Aalto-yliopiston emeritaprofessori Riitta Hari on vieraillut kouluissa Aalto-yliopisto Juniorin ja Tutkija tavattavissa -ohjelman kautta. Haastattelussa hän avaa tematiikkaa, joka syntyi vitosluokkalaisen tytön kysymyksestä: “Mitä jos ihmisellä olisi kanan aivot?”
Mitä jos ihmisellä olisi kanan aivot – tai kanalla ihmisen? Kuva: Margot Lepetit.
Mitä jos kanalla olisi ihmisen aivot? Kuvitus: Margot Lepetit.

Riitta Hari, kumpi oli ensin, muna vai kana?

Luulen, että muna oli ensin, ainakin biologiselta kannalta. Mutta se ei ollut kanan muna, sillä munia oli olemassa jo kauan ennen kanojen ilmaantumista maapallolle. 

Jos sinulla olisi kanan aivot, luuletko että sinun tekisi mieli lentää?

Tuskin. Kanatkin lentävät vain orrelle tai säikähtävät karkuun. Ja jos minulle olisi siirretty kanan aivot, mutta minulla ei olisi siipiä, sekin vähän rajoittaisi lentohaluja.

Luuletko, että ruokavaliosi muuttuisi, jos sinulla olisi kanan aivot?

Kyllä ruokamieltymykset varmastikin muuttuisivat. Siinä alkaisivat jyvät ja kaurahiutaleet maistua. Suklaa ei enää houkuttelisi. Mutta pelkästään aivojen vaihtaminen ei määrää sitä, mikä ruoka tuntuu hyvältä. Maku- ja hajuaisti ja jopa purutuntuma ovat tärkeitä. 

Luuletko, että kokisit silloin olevasi juuri kana?

Se onkin tosi vaikea kysymys. Jos ympärilläni ei olisi yhtään kanaa, en oikein usko, että minulla olisi kanafiilistä pelkästään aivojen takia. Kanakaverien lisäksi pitäisi olla myös aivoihin sopiva keho. Lisäksi minun olisi pitänyt kehittyä kanamaisuuteen elämäni aikana. Verkossa voi nähdä videoita karitsoista, jotka pomppivat kuin koiranpennut, kun ne ovat kasvaneet koirien kavereina.

Ihminen voi olla tietoinen ympäristöstään tai itsestään. Kanallakin on varmasti tietoisuutta, mutta siitä minkälainen käsitys kanalla on itsestään, emme me ihmiset pysty sanomaan juuta eikä jaata.

Riitta Hari by Ville Malja, Ateneum-lehti

Jos ympärilläni ei olisi yhtään kanaa, en oikein usko, että minulla olisi kanafiilistä pelkästään aivojen takia.

Riitta Hari

Miten nokkimisjärjestys muuttuisi kanamaisissa olosuhteissa?

Nokkimisjärjestys ei ole yhden yksilön tai yksien aivojen ominaisuus, vaan syntyy yhteisöissä. Siihen vaikuttaa se minkälaisia otuksia minun ympärilläni olisi. Jos tulisin ihmisen kokoisena ja kanan aivoisena kanatarhaan, niin joko minusta tulisi pomo suuren kokoni takia, tai sitten kaikki kanat säikähtäisivät ja minua alettaisiin syrjiä.

Luuletko, että suhteesi ympäristöön muuttuisi?

Kyllä varmasti, mutta se ei johtuisi pelkästään kanan aivoista, vaan myös kehosta. Miten aivoni ja kehoni kommunikoisivat keskenään? Haistaisinko, maistaisinko, kuulisinko? Millä tavoin voisin liikkua? Mitä voisin tehdä ympäristössä? Voisinko tarttua esineisiin, nokkia tai syödä lusikalla?

Luuletko, että sinun näkemyksesi meistä ihmisistä muuttuisi?

Todennäköisesti. Meidän näkemyksemme muista muotoutuu vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Jos olisin kanan ja ihmisen välimuoto, jonkinlainen hybridi, eikä ympärilläni olisi samantapaisia otuksia, en ehkä ymmärtäisikään, mitä kanat tai ihmiset ovat.  

Minkälaiset aivot kanalla on?

Kanan aivot ovat tosi pienet, mutta juuri kanan ympäristöön muovautuneet ja sopeutuneet. Linnut ovat älykkäitä, vaikkakaan kanat eivät ole ihan terävimmästä päästä. Kuitenkin kanat oppivat monenlaista, esimerkiksi erottamaan värejä, muotoja ja lukumääriä, ne muistavat mistä saa ruokaa ja ilmaisevat äänellään erilaisia tunteita ja varoituksia. Ne tunnistavat ja muistavat lukuisia lajitovereitaan ja myös ihmisiä. Ne osaavat hoivata, mutta voivat myös olla ovelia ja ilkeitä. Kuulema ne voivat jopa punastua.

Haluatko antaa jonkun ohjeen lapsille ja nuorille?

Olen yrittänyt välttää ohjeiden antamista, koska aivotutkijoiden ohjeita ja selityksiä on kaikkialla. Tiedon määrä kasvaa koko ajan ja käsitykset muuttuvat, joten haluan mieluumminkin kannustaa uteliaisuuteen. Kysymykset ovat kaiken tutkimuksen ja uuden ymmärryksen lähtökohta.

Riitta Hari julkaisi 4. huhtikuuta ihmisen aivoja ja mieltä käsittelevän ”Jos sinulla olisi kanan aivot” -kirjan. Kirjan viimeinen lause kuuluu näin: “Hyvän tutkijan ja maailmankuvan rakentajan tunnusmerkkejä ovat kysymykset, joita kukaan ei ole aikaisemmin kysynyt.” 

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Tutustu Aalto-yliopisto Junioriin
Aalto Junior logo
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
Moderni huone, jossa on erikoisia valkoisia tuoleja, puisia jakkaroita, lehtikasveja ja pilven muotoinen roikkuva lamppu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Furniture Program on esillä 3daysofdesign-tapahtumassa Kööpenhaminassa

Kööpenhaminassa järjestettävä 3 Days of Design -muotoilufestivaali järjestetään 18.-20. kesäkuuta 2025.
Opiskelijoita Korkeakoulunaukiolla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa

Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.