ɫɫ

Uutiset

Miltä eri puulajit kuulostavat? Kävijät pääsevät ohjaamaan puuorkesteria Heurekan uudessa näyttelyssä

Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston tutkijat loivat soivan elämyksen Tiedekeskus Heurekan puuaiheiseen näyttelyyn.
Lähikuvasssa kädet rakentamassa puusta kaiutinta akustiikan laboratoriossa. Kuva: Jussi Rämö
Runkoäänikaiuttimet saavat levyt värähtelemään ja niiden pinnat säteilemään ääntä kaiuttimen tapaan.

Tiedekeskus Heurekassa avautui kesäkuussa uusi -näyttely, joka esittelee puumateriaalin erikoisominaisuuksia. Yksi näyttelykohteista on Aalto-yliopiston akustiikan laboratorion, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Heurekan yhteistyössä toteuttama Puuorkesteri, jossa näyttelykävijät pääsevät kokeilemaan, miten eri puulajit soivat. Puun akustisia ominaisuuksia hyödynnetään laajasti soittimissa ja konserttisaleissa.

Puuorkesteri koostuu neljästä 1,6 – 2,5 metrin korkuisesta puulevystä, jotka tutkijat muuttivat kaiuttimiksi runkoääniteknologian avulla, eli muuttamalla koko esineen äänilähteeksi. Lähtökohtana oli soitinrakentajan leikkaamat, hiomat ja pintakäsittelemät puulevyt, joihin kiinnitettiin runkoäänikaiuttimia. Nämä saavat levyt värähtelemään ja niiden pinnat säteilemään ääntä kaiuttimen tapaan.

Orkesteriin valittiin neljä Suomessa kasvavaa puulajia: vaahtera, kuusi, omenapuu ja raita.

tutkijat seisovat Puuorkesteri-teoksen edessä Heurekassa kuva: Jussi Rämö
Vesa Välimäki, Otso Lähdeoja, Jussi Rämö ja Juho Liski Heurekassa.

”Näistä luontaisesti parhaat eli tasapainoisimmat akustiset ominaisuudet omaa kuusi. Omenapuulla on erityisen kirkas äänenlaatu ja raidalla pehmeä”, kuvailee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tutkija , joka on tutkinut runkoääniteknologiaa jo aiemmin muun muassa esityslavasteissa.

Levyjen akustiset ominaisuudet mitattiin ja analysoitiin Aallon akustiikan laboratorion kaiuttomassa huoneessa. Audiosignaalinkäsittelyn tutkijat DI Juho Liski, TkT Jussi Rämö ja professori Vesa Välimäki suunnittelivat jokaiselle levylle oman taajuuskorjauksen.

”Joka puulevyllä on hyvin yksilöllinen resonanssirakenteensa, eli niissä eri taajuudet vahvistuvat ja jäävät soimaan eri tavalla. Siksi jokaiselle puulevylle oli välttämätöntä suunnitella oma taajuuskorjain eli ekvalisaattori, joka tasoittaa niiden äänensävyä musiikintoistoon sopivaksi”, VesaVälimäki kertoo.

Otso Lähdeoja sävelsi Puuorkesterille erityyppisiä musiikkikappaleita, jotka äänitettiin Helsingin Musiikkitalon studiossa. Jokaisesta puukaiuttimesta kuullaan yhden soittimen ääni, ja kvartetissa kaikki neljä puulevyä soivat omaa osuuttaan samanaikaisesti. Eri musiikkiosuuksia voi miksata säätimillä tai kuunnella vaikka erikseen, jolloin yksittäisen levyn ääni jää kuuluville. Heurekan suunnittelijat vastasivat orkesterin asennuksesta, valaistuksesta ja säätimistä.

Tiedekeskus Heureka avasi ovensa yleisölle jälleen keskiviikkona 10.6.2020 oltuaan suljettuna koronapandemian vuoksi. Heurekassa käy vuosittain jopa yli 300 000 vierailijaa. Nyt avattu SuperPUU-näyttely on avoinna yli vuoden, joten näyttelylle on odotettavissa suurta yleisöä.

äپٴDz&Բ;

Professori Vesa Välimäki
vesa.valimaki@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.