ɫɫ��

Lähiluonnolla on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja palautumiselle. Tuoreimmissa tutkimuksissa tälle on laskettu myös merkittäviä taloudellisia hyötyjä esimerkiksi stressin lieventämisen ja sairastavuuden vähenemisen kautta. Vaikka luonnon elvyttävä merkitys tunnistetaan laajasti, puuttuu meiltä kuitenkin tutkimusta siitä, mitkä tekijät viherympäristöissämme tuottavat elvyttävyyttä.

Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin tutkijoiden Miia Heikkilän ja Ranja Hautamäen ä�����ٳ�ä���� pureutuu siihen, millaiset näkyvät ja näkymättömät viherympäristöjen ominaisuudet elvyttävyyttä tuottavat. He keskittyivät kahteen erilaiseen viherympäristöön: suomalaisiin metsiin ja japanilaisiin puutarhoihin. Tutkimuksessaan Heikkilä ja Hautamäki vertailivat näiden ympäristöjen samankaltaisia ja eroavia elvyttävyyden piirteitä. 

Tutkimus antaa aivan uudenlaista tietoa, sillä elvyttävyyttä on tutkittu yleensä joko luonnontilaisissa tai rakennetuissa viherympäristöissä, ja harvoin näitä kahta ympäristöä yhdistäen. Tutkijat hyödynsivät lisäksi analyysissaan fenomenologiaa, eli yksinkertaistettuna ihmisten kokemusta viherympäristöjen elvyttävyydestä. Näin elvyttävyyteen liitettävät ominaisuudet pystyttiin jakamaan näkyviin piirteisiin – esimerkiksi esteettiseen kokemukseen, saavutettavuuteen ja viherympäristössä kävelyyn – sekä näkymättömiin ominaispiirteisiin, kuten kulttuuriseen taustaan ja ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. 

Vaikka suomalaiset metsät ja japanilaiset puutarhat ovat kulttuurisesti hyvin erilaisia, niiden elvyttävyyden kokemukset paljastuivat tutkimuksessa osittain yllättävän samanlaisiksi. Tällainen oli esimerkiksi kokemus hiljaisuudesta ja tyyneydestä. Elvyttävyyden kokemuksissa havaittiin eroja, kuten lajien monimuotoisuuden merkityksessä: metsissä se koetaan tärkeäksi ominaisuudeksi, kun taas japanilaisissa puutarhoissa, erityisesti kivipuutarhoissa, korostuu esimerkiksi puutarhaan liittyvä symboliikka. Tämä ero havainnollistaa, miten kulttuuriset ja ympäristölliset tekijät muokkaavat elvyttävyyden kokemusta.

Tutkijat painottavat, että elvyttävien ympäristöjen suunnittelussa onkin otettava huomioon sekä näkyvät että näkymättömät tekijät. 

“Vain ymmärtämällä näiden tekijöiden monimutkaisen vuorovaikutuksen voimme luoda ympäristöjä, jotka eivät pelkästään edistä hyvinvointia, vaan myös vahvistavat ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä”, toteaa väitöskirjatutkija Miia Heikkilä.

Linkki tutkimusartikkeliin .