ɫɫ

Uutiset

Mikä ihmeen oppimisen kriisi, kun lapset kuitenkin käyvät koulua?

Unescon arvioiden mukaan noin puolilla kehittyvien maiden koululaisista ei ole edes perustaitoja, vaikka he ovat käyneet koulua vuosikausia.
Kuvassa vihreällä taustalla kuva vaaleasta naisesta ja tapahtuman otsikko
ղöääǴڱǰ Ritva Reinikka on yksi Suomen tunnetuimmista kehitystaloustieteilijöistä.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, erityisesti taloustieteessä, tutkitaan ja opetetaan myös koulutuskysymyksiä sekä kansallisella tasolla että globaalisti. Koulutuksella on toki arvo ihan sellaisenaan, mutta myös välillisesti paremman tuottavuuden ja korkeampien tulojen myötä. Inhimillinen pääoma on kasvuteorian peruspilari, samoin innovaatiot.

ղöääǴڱǰ Ritva Reinikka on tutkinut koulutusta kehitysmaissa jo vuosikymmeniä, erityisesti entisessä työpaikassaan Maailmanpankissa, ja nyt myös Aalto-yliopistossa. Hän on myös tehnyt pitkään käytännön operatiivista työtä kehitysmaiden koulutusjärjestelmien rahoittamiseksi ja parantamiseksi.

”Jo 25 vuotta sitten selvitimme tutkimuksen avulla sitä, menevätkö valtionavustukset perille peruskouluille Ugandassa. Ja etsimme syitä sille, mikseivät aina menneet, ja mitä asialle voi tehdä. Sittemmin samanlaisia tutkimuksia on tehty eri puolilla maailmaa ja niitä tehdään edelleenkin. Viime aikoina olemme keskittyneet opettajiin ja heidän osaamiseensa sekä sisällössä että pedagogiikassa”, Ritva Reinikka kertoo.

Koulunkäynti on lisääntynyt valtavasti parina viime vuosikymmenenä. Lähes kaikki maailman lapset aloittavat tänä päivänä koulunkäynnin. Se on ihmiskunnalta huikea voimainponnistus ja saavutus, joka on tapahtunut elinaikanamme. Kun pohdimme oppimisen kriisiä, tämä saavutus on tärkeä pitää mielessä. Toisaalta meidän tulee kuitenkin tunnistaa se tosiasia, että koulunkäynti ei aina tarkoita oppimista.

***

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan lisää Ritva Reinikan ja hänen vieraidensa Opetushallituksen pääjohtajan Olli-Pekka Heinosen ja EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin Jutta Urpilaisen näkemyksiä illan aiheesta torstaina 4. maaliskuuta 2021 klo 17.00–18.00.

Better Business – Better Society -webinaarin kieli on suomi, ja YouTube-linkki siihen löytyy em. tapahtumasivulta. Webinaari on kaikille avoin ja maksuton.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.