Metsähovi on jatkossa kotimaisilla kielilläkin virallisesti radio-observatorio
Metsähovi on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio. Nimenmuutoksen taustalla on ajan saatossa tapahtunut keskittyminen nimenomaan radioastronomiaan ja avaruuden havainnointiin.
”Alkuperäinen nimi ”radiotutkimusasema” vastasi hyvin sen aikaista toimintaa, kun tutkimusta tehtiin muun muassa satelliittien ja pidempien matkojen päästä tehtyjen radiolähetysten vastaanottamiseen ja radiolaitteiston kehittämiseen. Kun toiminta myöhemmin vakiintui radioteleskooppien ja tähtitieteellisen tutkimuksen eli radio-observatorion omaisen toiminnan ympärille, haluttiin nimeä täsmentää erityisesti kansainvälisissä piireissä”, Metsähovin johtaja Joni Tammi kertoo.
Metsähovin englanninkieliseksi nimeksi vahvistettiin jo vuonna 1998 ”Metsähovi Radio Observatory”. Vuonna 2021 nimi on muutettu myös kotimaisilla kielillä radio-observatorioksi seuraavasti:
- Metsähovin radiotutkimusasema muutetaan muotoon Metsähovin radio-observatorio.
- Skoggård radioforskningsinstitut muutetaan muotoon Skoggård radioobservatorium.
Metsähovin peruskorjaus valmistui tammikuussa 2021. Lue uutinen täältä.
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.