Matti Keloharju nimitettiin Aalto-professoriksi
Rehtori Tuula Teeri nimitti Kauppakorkeakoulun rahoituksen professorin Matti Keloharjun Aalto-professoriksi (Aalto Distinguished Professor) tunnustuksena merkittävistä tieteellistä ansioista.
Akatemiaprofessori Matti Keloharju on työskennellyt Kauppakorkeakoulussa rahoituksen professorina vuodesta 1999. Kauppakorkeakouluun perustettuun Eero Kasanen -professuuriin hänet kutsuttiin vuonna 2013. Keloharjun akatemiaprofessuurin viisivuotiskausi alkaa 2016.
Keloharjun tutkimuksellisena mielenkiinnonkohteena on erityisesti sijoittajakäyttäytyminen, jonka saralla hän on maailman johtavia tutkijoita. Hän on kansainvälisesti erittäin verkottunut, ja viettää mm. lukukauden 2015–2016 Harvard Business Schoolissa.
Aalto-professoreita on tällä hetkellä neljä. Keloharjun lisäksi kunnianosoituksen ovat saaneet professorit Riitta Hari, Erkki Oja ja Risto Nieminen.
Tunnustus jaettiin yliopiston lukuvuoden avajaisissa 1.9.
Aalto-yliopiston urapolkuun eli tenure track -järjestelmään kuuluvat kolme tasoa, Assistant Professor, Associate Professor ja Full Professor. Lisäksi urajärjestelmään kuuluu Aalto-professoritaso (Aalto Distinguished Professor). Se voidaan myöntää kunnianosoituksena urallaan erityisen ansioituneille professoreille.
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.