ɫɫ

Uutiset

Markus Sunela on nimitetty Professor of Practice -tehtävään vesi- ja ympäristötekniikan alalle

Sunelalla on yli kymmenen vuoden käytännön kokemus vesi- ja kaukoenergiajärjestelmien mallintamisesta ja vesitekniikan erityisosaamista muun muassa jätevesiverkostojen lämmön talteenotossa tutkimushankkeessa
Markus Sunela

FT Markus Sunela (s. 1985)on kutsuttuAalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun vesi- ja ympäristötekniikan Professor of Practice -tehtävään 1.8.2022 alkavalle viisivuotiskaudelle. Professuurin ala on vesi- ja ympäristötekniikka, erityisalana vesi- ja jätevesiverkkojen hallinta. Tehtävä sijoittuu rakennetun ympäristön laitokselle. Hän jatkaa edelleen päätoimessaan perustamansa Fluidit Oy:n teknologiajohtajana ja hallituksen puheenjohtajana.

Sunelalla on vahva tausta ohjelmistokehityksessä sekä suunnittelu- ja konsultointialalta. Hänellä on yli kymmenen vuoden käytännön kokemus vesi- ja kaukoenergiajärjestelmien mallintamisesta ja vesitekniikan erityisosaamista muun muassa jätevesiverkostojen lämmön talteenotossa tutkimushankkeessa Lämmöntalteenoton energiatase kaupungissa ja vaikutus jätevesien käsittelyyn, jossa myös Aalto-yliopisto on ollut mukana.

“Markus Sunelan kyvystä yhdistää akateeminen tutkimus vesi- ja ympäristötekniikan alan insinöörikäytäntöön on opiskelijoillemme paljon hyötyä. Hänen asiantuntijuutensa putkiverkostojen eli vesi- ja viemäriverkkojen hydromekaniikassa, sen mallintamisessa ja ohjauksessa on arvokas myös soveltavien tutkimushankkeiden kehittämisessä”, sanoo Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis.

”Työelämäprofessuuri on hieno mahdollisuus päästä kehittämään Aalto-yliopiston opetusta työelämälähtöisemmiksi ja toimia linkkinä yliopiston, vesilaitosten, kaupunkien sekä suunnittelijoiden välillä. Yrittäminen, tutkimus ja opetus tukevat kaikki erinomaisesti toisiaan, erityisesti näin teknisellä ja monitieteisellä alalla. Yritysten on pysyttävä kehityksen etulinjassa ja tutkimuslaitosten taas on hyvä saada jalkautettua tuloksia käytäntöön ja saada sitä kautta myös palautetta. Toivon myös pystyväni rohkaisemaan opiskelijoita harkitsemaan yrittäjyyttä yhtenä vaihtoehtona”, toteaa Markus Sunela.

Markus Sunela valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 2010 vesi- ja jätehuoltotekniikasta Tampereen teknillisestä yliopistosta. Tohtoriksi hän väitteli hydromekaniikan alalta Tallinnan teknillisessä yliopistossa vuonna 2017. Vuosina 2016–2021 hän toimi Tampereen yliopistossa muun muassa vierailevana tutkijana, opettajana ja tutkijatohtorina.

Tohtorintutkintonsa jälkeen Sunela on toiminut tiiviissä yhteistyössä yliopistojen kanssa ja ohjannut tai osaohjannut useita pro gradu -tutkielmia. Hän on kokenut ja innostava opettaja ja toiminut pitkään vierailevana luennoitsijana Aalto-yliopistossa mm. WAT-E2110 Vesi- ja jätevesiverkkojen suunnittelu ja hallinta -kurssilla.

Professor of Practice on määräaikainen ja osa-aikainen tehtävä, johon kutsutaan yritysten tai julkisen alan johtajia ja asiantuntijoita toimimaan kehittäjänä ja sillanrakentajana yliopiston ja teollisuuden välillä. Työprofiilin painopiste on opettamisessa.

Yhteystiedot:

Markus Sunela, Professor of Practice
Aalto-yliopisto
Insinööritieteiden korkeakoulu
Rakennetun ympäristön laitos
markus.sunela@fluidit.fi
markus.sunela@aalto.fi (1.8.2022 alkaen)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
johtava työelämäasiantuntija Jari Eklund
Nimitykset Julkaistu:

”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”

Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.